Huh

Tänään ei oo mennyt mikään pieleen (fingers crossed silti.) Olin aamulla ihan paniikissa, kun iskä yhtäkkiä ilmestyikin koululle, kun venailin siellä Leonardoa. Tarkisti kai vaan et oon täällä. Lol. Olin kyl tosi kusipää sille, teki mieli sanoo et varasin 7 minuutin matkaan 20 minuuttia, käytin metroa (lol) ja olin 10 minuuttia etuajassa. Ihme varmistelua, en tiedä et mikä toikin juttu oli. Lucy ja perheen äiti oli hakemassa vanhinta poikaa Innsbruckista, joten sain rauhassa kaksin riehua Leonardon kanssa aamupäivän, joka oli tosi jees. Ei vaan pysty rauhoittuman, koko ajan miettii et koska tulee joku kauhea ylläri eteen. 

Sitä tätä tota

No siis olen ehkä ollut viime aikoina liiankin huonolla tuulella, eilen oli ihan kauhea päivä myös vaikka oli vapaata. Menin Landeckiin tekemään jotain ihme ilmoitusta, jonka Au pairin pitää tehdä 3kk kuluessa, jos aikoo viipyä maassa enemmän kuin 6kk, jos olen oikein ymmärtänyt. Eli sen jutun nimi on Anmeldebescheinigung, ei aavistustakaan mitä kyseinen juttu on suomeks. Hommaan tarvi mukaan työsopparin, passin, muuttoilmoituksen Itävallassa ja sitten.... no vakuuutuspaperin, jota mulla ei tietty ollu mukana. Yritin tarjota vaikka mitä vaihtoehtoa, mutta ei käynyt kun joku paperi. Eurooppalainen sairaanhoitokorttikaan/matkavakuutuskortti ei käyny "en mä tästä nää onko sut vakuutettu vai ei!!", typerää!!  Ja noi ei todellakaan osannut puhua mitään englantia, joten jäi kyllä ihan mysteeriksi, että mikä paperi sitten pitää olla mukana. Ehkä soitan vaan vakuutusyhtiöön ja kysyin...Joskus. No, 2 viikkoa aikaa ( miinus joulupyhät...) 

Sitten menin siitä Innsbruckiin shoppailemaan, ja kameran olin unohtanut kotiin tietysti myös. No Innsbruckissahan tietty satoi VETTÄ, ja totesin vaan että shoppailen nyt koko rahan edestä kun ärsytti niin paljon. Itävallassa on tosi syvältä shoppailla, tai ei oo mitään Topshopia tai muuta, vaan sillain Only/Vero Moda/HM/Mango. Tai oikeesti Joensuussakin on paremmat shoppailumahdollisuudet! No sit ostin vaan meikkejä/hajuveden itelleni joululahjaks, rahaa meni... paljon mutta totesin et joulu on kerran vuodessa.

Oon ettiny itelleni uutta hajuvettä, sellasta mikä käy tilanteeseen kun tilanteeseen. Nyt sen ehkä löysin, 

Lancômen La vie est belle:n, en oikein itseasiassa tiedä et tuoksuuko se liian tiskivedeltä mun makuuni, mutta totutellaan. En malta luopua vakiohajuvedestäni, saatika ostaa uusia kilpakumppaneita,  Emporio Armanin Diamonds on kuitenkin se ykkössuosikki, kuluu litroittain vuodessa.  

Perheen lapsille ostin lahjaksi Peppi Pitkätossu-kirjan saksaksi, ja sitten noille vanhemmille vaan sellasta pientä sälää, kynttilän, alustan, lautasliinoja, ja sit hommaan vielä jotain suklaata lisäks. Totesin, ettei mun oikeasti tarvi mitään isoa ostaa, ja kun näillä on jo kaikkea, niin ihan sama. Kunhan nyt jotain hommaa, ja ajatus on tietty tärkein.

Äiti oli lähettäny mulle pienen paketin (vaikka sovittiin ettei mitään sitten lähetetä), joka oli ihan paras!! Kielsin kaikkia ihmisiä lähettämästä mulle joululahjoja, koska en a. tarvi mitään tänne ja c. en ikinä pääse lentokoneesta ulos vappuna jos tavaramääräni vielä tästä kasvaa. Paketissa oli ensinnäkin ehkä maailman söpöin kortti, hahaha lapsuuskuva musta ja siskostani, ei ehkä taiteellisesti mikään mestariteos mut silti aivan ihana!!

Ja sitten loppu paketista paljastu kaikkia lempiasioitani, kuten JÄLKIUUNILEIPÄÄ! Siis ainoa asia mitä Suomesta oikeasti kaipaan on kunnon ruisleipä... Mutta voi että, paras joululahja ikinä. 

Kakkaa (lumella)

Joo, en oo hetkeen kirjoitellu, ja siihen on ihan syy, ja se on se että elämä on ollut aika helvettiä viime aikoina. Eli siis kun vaihdettiin äidin kanssa vähän työjuttuja, niin oon ollut vaan ihan kuollut, ja vapaa-aika on mennyt joko a. itkemiseen b. nukkumiseen tai c. juomiseen. Siis kaikki on ihan hyvin, noi lapset vaan tappaa mut henkisesti, ne on ollut ihan sekasin ja tosi ikävällä tuulella, tai ne on tapellut koko ajan, ja koko ajan on ollut joku huonosti. Ja sitten kun ne on sen ikäsiä/tasosia (kuulostaapa karulta), niin ne ei osaa yhtään leikkiä keskenään, ja niitä pitää koko ajan viihdyttää. Eli se 4,5 h mitä niiden kanssa suurinpiirtein olen päivällä, on ihan liikaa, kun tuun huoneeseen, niin nukahdan saman tien/makaan sängyssä ja teen hidasta kuolemaa. 

Sitten kuitenkin herään vielä tietysti, ja sitten oon ehkä hetken selvillä vesillä, meen kaheltatoista nukkumaan ja sitten herään just ennen kun pitäis lähteä hakemaan Leonardoa, ja sitten hyvässä lykyssä Lucy vielä itkee ja vikisee nukkuessaankin, ja en voi silloinkaan nukkua. Ja tosiaankin nukun niitä 12 tunnin yöunia JOKA yö. Ja aina tuntuu aamulla siltä ettei jaksa herätä. 

Ja sitten tuntuu vielä siltä, ettei noi vanhemmat jotenkin yhtään arvosta mun työtä, tuntuu et teen kaiken väärin ja oon vaan tiellä. Tai mitä mä nyt kaipaisin, olis se, et ne kysyis et miten menee ja miltä tuntuu, mut ne ei sano mitään. Tai haluisin vaan tietää, että mitä mieltä ne on mun hommista ja miten hyvin niitä teen. Tai on vaan masentavaa olla sellasena kotiorjana, joka vaan komentaa lapsia, ja sitten mun sosiaalinen elämä onkin siinä. Olis ihan mieletöntä, jos olis aikaa/jaksamista nähdä kavereitä täällä, me ollaan Carolinan kanssa molemmat ihan poikki, senkin perheen lapset on kuulemma dilledong ja mitään muuta ei ehdi tekemään.

Nyt taas menen vahtimaan noita pieniä mulkeroita. Jos musta ei kuulu mitään hetkeen, luultavasti oon jossain Filippiineilleä. Antaisin mitä vaan nyt omasta kodista, paksusta hallinto-oikeuden kirjasta ja viinApullosta. 

Iskuyrityksiä ja uusi työnkuva

Perheen äitini ilmoitti eilen, että tehdään vähän poikkeusjuttuja joulukuussa, koska... no, se haluaa mielummin siivota kun olla lasten kanssa, minkä ymmärrän kyllä ihan hyvin, Lucy on niin monsteri että vähemmästäkin hermot menee. Kaikella rakkaudella. Eli siis nyt loppukuun aikana mun tarvii tulla töihin vasta klo 12.30, tai mun täytyy sillon olla hakemassa Leonardoa koulusta, mikä on tosi jees. Sitten me mennään yhdessä syömään aina noiden ravintolaan, ja... siellä on törkeen kuuma tarjoilija ja muitakin ongelmia. Avaudun näistä myöhemmin. Sitten musta tuntuu että kuulin hieman väärin, eli äiti sanoi myös että mun tarvisi vaan silittää tarvittaessa vaatteet illalla, ja se tekis kaikki loput hommat. Makes no sense, en ymmärrä että onko tämä totta ollenkaan. Eli siis nyt olisin vaan lapsien kanssa iltapäivän + vahdin sitten illalla niitä, eli katon telkkaa/silitän/dataan/nukun. 

No, eilen en kyllä nukkunut illalla ollenkaan, Lucy päätti herätä yhdentoista maissa, ja sitten se ei ees itkeny, se vaan ihan normaalisti tuijotteli, ja oli tosi pirteä, vähän silmät vaan seiso päässä. No, yritin saada sitä sitten takasin nukkumaan, lauloin varmaan tuhat laulua, jopa Bohemian Rhapsodyn (en keksiny enää lastenlauluja) ja ei, hän vaan halusi valvoa ja bilettää. No sitten nukahdin itsekin siinä välissä, ja äiti tuli 12 kotiin, ja otti sit Lucyn. No, Lucy oli sit vielä valvonut 1,5 h sen jälkeenkin, ja sekin oli nukahtanut kesken kaiken. Saamari. 

Niin, ne ravintolaoongelmat. No siis me "joudutaan" syömään nyt siellä melkein joka päivä ennen joulua. Siellä on tosi hauska henkilökuntaa, oon tutustunu sellaseen tarjoilijatyttöön, joka on tosi tosi ihana ja hauska. Ja sitten siellä on se toinen tarjoilija, vanhempi mies, tosi komee.  Se ei tosin oo se ongelma, vaan ongelma on eräs asiakas, Intersportin myyjä, sellanen vähän tatuointeja/lihaksia/ varmaan snoukkaa, on siellä työporukalla aina samaan aikaan syömässä kun mekin. Ja kun täällä kaikki tuntee toisensa, niin ne kaikki intersport-tyypit sit aina vaan jutskaa ton perheen iskän/Leonardon kanssa (kuka nyt Leonardon kanssa ei jutskais...) ja sit se sama kyseinen tatuointiherra aina sit kiusaa lapsia ja naurattaa niitä. Melkein jo niin paljon et mua ärsyttää. No.. sitten tänään sain silmäniskun, ja sitten se sama häiskä tuli kyselemään et mitä teen illalla. Tosi kurja ongelma kaiken kaikkiaan. 

Illalla kuitenkin tänään ajattelin katsoa leffoja ja syödä herkkuja. Nyt kuitenkin olisi vielä edessä se huoneen laitto, tavarat on jo siirretty mutta sit pitäis vielä kylppäri siivota ja pestä pyykkiä. Mun vapaa-aika loppuu kesken, ehkä ihan hyvä etten ehdi tatuointiherran kanssa kaljalle. Ja I love my boyfriend. 

Huonehypetystä

A. kattokaa  mikä näköala!! Oon nyt pari kuukautta tuijottanu naapurin seinää/ kattoa, joten good good.  Kuva on otettu ikkunasta, joten siinä seikkailee joku outo valoilmiö. 

Ps. Ihana sänky!! Muuten sisustus... no, vois tyylikkäämmin voisi asiat tehdä, mut tarpeeks hyvä mulle, perfect, ainakin verrattuna aikaisempiin kokonaisuuksiin!

Nyt sitten vaan... en jaksa siirtää mun kamoja. Tein sen just, nyt onneks välimatkaa on vaan muutama metri mut silti aloittaminen on suurin urakka.

Perheen äiti selitti mulle jotain silityslaudasta yläkerrasta, ja jotain jonkun siirtelystä, ja sanoin vaan et okay, ehkä ymmärsin mistä oli kyse, eli et voisin silittää myös yläkerrassa. Mut.... ei kyl hajuakaan silti Siis au pair vinkki osa 666666, kysy uudestaan josset ymmärrä. Nyt oon taas pulassa kun luulin ymmärtäväni. 

Uusi huone!

Kolmas kerta toden sanoo, eli saan nyt sittenkin vielä uuden huoneen, mikä on VALTAVA, iso parisänky, iso kaappi, oma kylppäri, kylpyamme, ja mikä parasta, täysin oma rauha. Perheen vanhin poika saa tän mun sisustuksen mestariteoksen asuttavakseen, ei tuu ikävä. Parasta on, että tämä tapahtui ilman mun valitusta, kerran vaan sanoin että huoneessani on kylmä. Nää meidän huoneet siis sijaitsee samassa talossa, samassa kerroksessa kun toi perhe, mutta eri puolella. Oon kyllä ehkä maailman onnellisin. 

Lucy alkaa olla tosi pieni monsteri, koko päivän se on vaan vikissy, sillain "das das this this mama mama mä mä", siis oikeasti koko päivän. Nyt sillä on ihme uhmakokeiluvaihe päällä, jos ei saa mitä haluaa, niin hirvee kiukkukohtaus, ja hyvässä lykyssä lentää joku palikka vielä otsaan. Välillä se unohtaa aina et sitä ärsyttää ja jää tanssimaan musiikin tai jonkun mainoslaulun tahtiin, mutta sitten se mä mä mä yhyy-vaihe jatkuu. 

Ja ulkona on taivaallinen keli, aurinko paistaa, puissa lunta, piti lähteä pitkälle lenkille mutta sekin jäi nyt tekemättä kun tuli tämä ihana muutto eteen, sen kyllä hoidan salamannopeasti. Sääennuste tosin näytti, että lauantaina ja sunnuntaina lämpötila kohoaisi jopa yli +5 asteen, toivottavasti ei, nyt on täydellistä. Illalla sitten taas lasten vahtimista ja silitystä ja  miljoona jaksoa täykkäreitä. 

Crazyt bileet eli Leonardon kaverisynttärit

 Siis muistatteko te ne ajat kun pidettiin vielä vanhoja kunnon kaverisynttäreitä? No siis mitä minä muistan, niin ollaan me kyllä ala-asteen bileissä riehuttu, mutta en kyllä muista joukkotappelua tai ihan mieletöntä melua. Vaikka Leonardon synttäreillä oli vain 9 vierasta, niin meno kyllä yltyi niihin mittoihin, että mun teki mieli itkeä, vaikka paljon kestänkin. Mutta Leonardo oli kuitenkin bileisiinsä hyvinkin tyytyväinen, ja sehän oli tärkeintä. Mulle kyllä tulee taas vuoden tauko yli yhdestä ala-asteikäisestä kerrallaan, en vaan kestä kun on se pojat vs. tytöt asetelma, pojat osaa vielä kiljua, kiitos luojalle että se taito katoaa sitten vanhemmalla iällä, ja sitten on coolia juoda liikaa limsaa ja riehua ihan hulluna sokerihumalassa. En pysty tapahtunutta analysoimaan enempää ennen kuin kuuloni on palautunut, mutta tässä muutama kuva juhlallisuuksista.

Leonardon Woody-kakku! Sitä onneksi jäi niin voin syödä sen illalla loppuun. 

Spiderman-laseja, how cool is that!

Aikuisten bileet keittiössä. Tällä perheellä on ihan hurjan kivoja perhetuttuja, jotka aina sillon tällön poikkeilee täällä. Oli muutenkin kiva, et kun vanhempia poikkes käymään kanssa, niin niille tarjottiin kans olutta/muuta ruokaa/ tarjottavaa ym.  Suomessa vaan lapset heitetään synttäreille ja painutaan meneen äkkiä... Toisaaalta kyllä ymmärrän senkin. 

Ja hämsymiesteema jatkuu... haha. 

Ohjelmana synttäreillä oli vaan pullonpyöritys, ja kun pullo osui sinuun, niin piti antaa Leonardolle lahja. Sillain hillitysti vuorollaan. No ei, loppujen lopuks kaikki makas maassa päällekäin ja riehu ja kilju. Sitten toisena ohjelmanumerona oli ilmapallojen heitto tikalla seinästä, ja sitten siellä ilmapallon sisällä oli karkkia, jotka sai sitten kun osui ja pallo rikkoutui. Sekin tosin päättyi väkivaltaisuuksiin. Sitten Leonardon huoneessa soi musa ja diskopallo pyöri, mutta no eihän kukaan tanssinut, vaan kaikki riehu kerrossängyssä, jouduin irrottamaan pari lapsosta toisistaan, koska meinasi käydä huonosti... Jeez sitä energian määrää. Never again, en halua lapsia, en halua alalle jossa on lapsia, enkä vieraile lasten synttäreillä, tuun vaan kylään jos on joku hyvä tyyppi kyseessä. Mutta siis lapsilla oli tosi hauskaa, siinäs painii niin kauan kun ei ketään satu.

Hä?

Kuten varmaan tiedättekin, asun Itävallan Skånessa eli Tirolissa, missä paikallisten saksa on välillä ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa, ja kun en kieltä muutenkaan täydellisesti osaa, niin multa menee keskusteluja välillä niinkin ohi, etten ymmärrä yhtään sanaa (vrt. saksan kielen opintoja takana 5 vuotta.) Mun mielestä on samalla tosi haastavaa, miten ei voi olla oma itsensä puhuessaan vaikeaa kieltä, jos vertaa vaikka siihen, millainen olisi silloin jos puhuisi englantia tai suomea. Silloin voi valita, mitä sanoja käyttää, jotta voisi olla persoonallisempi, ja sanavarasto on silloin miljoona kertaa laajempi. Kun oma saksa on sillä perheen down-pojan tasolla, niin on tosi vaikeaa olla huumorintajuinen, kohtelias, melko puhelias, mitä mielestäni olen muunkielisessä seurassa. Välillä oikeasti hävettää, ettei vaan yksinkertaisesti pysty muodostamaan lauseita saksaksi, että antaisi itsestään jotenkin järkevän vaikutelman. Tänäänkin perheen äiti ehdotti, että hakee mun prepaid-liittymään lisää saldoa (jos oikein ymmärsin...), ja olin vaan sillain okay, ja tilanne oli jo ohi. Tai tuntuu tosi nololta, että kaikki se aika menee kaikkien lauseiden prosessoimiseen, ja sitten ei pysty edes kiittämään tai reagoimaan niinkun pitäisi.

Sen takia varmaan menin tänä aamuna yläkertaan, ja aloitin vahingossa järkyttävän noin 15 minuutin englanninkielisen puhetulvan, mistä äiti ei ymmärtänyt varmaan puoliakaan. Höpötin pujottelun maailmancupista, potalle opettelemisesta, leivästä, allergiasta ja sairauksista englanniksi taukoamatta. En vaan voinut itselleni mitään, mun mielestä on ihan tuskaaa ja tuhottoman vaikeaa yrittää puhua kaiket päivät saksaa, ei se ole sama asia kun puhua asioista oikeasti. Mun vaan yksinkertaisesti tarvitsi päästä puhumaan. Äiti oli ihan ymmällään, ja oli itsekin vaan että "okay okay" väliin. 

Toinen mielenkiintoinen ilmiö liittyen puhetulviin, on itsekseni puhuminen. Välillä huomaan, että jos vaikka pitäisi järjestellä jotain kaappia, alan puhumaan itsekseni suomea sillain "kirjat tonne, vaatteet tänne." Että herran haltuun vaan, en mä tiedä mitä kieltä puhun kun palaan täältä takaisin, vai olenko tulossa vaihtoehtoisesti hulluksi. Onneksi BBC News auttaa mun kieliongelmassani, saan kommentoida uutisotsikoita ääneen salaa iltaisin kun muut on töissä ihanalla brittiaksentilla. Tällä viikolla on tiedossa varmaan taas outoja puhetulvia, varmaan pian jo ranskaksi, kun poikaystävä on TAAS viikon pois (sadatta kertaa parin kuukauden sisään..) joten suomea kuulee ehkä joka toinen päivä (jos sitäkään), jos joku sattuu soittamaan Skypessä. Siis miten niin sekasin?

Fuu fuu

Ei tää tauti näytä lähtevän millään, aamulla tuntui siltä kun olis jääny tuhannen rekan alle, mut onneks muu perhe oli poissa, niin sain rauhassa vaan kuolla imuroinnin/silittämisen välissä, tietysti olisin sen voinut jättää tekemättä, mut sit taas ne kaikki hommat olis siirtyny huomiselle... No nyt on ainakin kaikki tehty, viimesen silitettävän paidan kohdalla meinas jalat mennä alta. Vihaan sairastaa yksin, on paljon kivempaa jos kotona on ihmisiä jotka voi vaan käskee kauppaan hakeen herkkuja. Nyt en jaksanut ees ravintolaan kävellä syömään.. Mutta eiköhän tää joskus sadan vuoden päästä helpota. Nyt sentään mun huoneessa ei tarvi olla 4 housut jalassa, sillä joku oli tehnyt tälle lämmitykselle jotain. 

Haluaisin päivittä blogia vähän paremmin mutta nyt musta ei ole kyllä siihen. Excusez-moi.

Hidas ja ruma flunssapäivä

Kehittelin sitten taas itselleni flunssan, jo toista kertaa parin kuukauden sisään, ja kyllä todellakin syytän tästä mun huonetta, täällä on jäätävän kylmä, joudun nukkumaan kaks neuletakkia päällä, samoin sit mul on kahet housut ja parit villasukat, jeez tuun hulluks. Mutta siis oon kuitenkin ihan pystyssä, olin normaalisti "töissä" iltapäivän, ja sit onneks Elias, Leonardon bff tuli kylään niin pojat sai keskenään sitten riekkua ja mä pääsin vähän rauhottumaan. Ärysttävää tällänen puolisairas olo, tai kurkku on tosi kipee ja väsyttää, mut sit taas toisaalta oon ihan pirtee. No, toivottavasti pääsisin eroon tästä taudista PIAN bitte. 

Toisaalta ulkonakin on tänään tosi rumaa, tai aurinko ei paista, niin mikäs täällä sisällä makoillessa. Niin kauan kun Cosmot ja hömppäleffat ei lopu, niin on ihan bonsua. Koko ajan kyl takaraivossa painaa se ikuinen silitysvuori mikä oli taas kasvanut kun eilen senkin skippasin, ja tänään en sitten kyllä jaksa. Ja sitten tänäänkin mul on lastenvahtivuoro illalla, tai itkuhälyyttimen tsekkailuahan se on, mutta eilenkin oli kyllä niin levoton yö ennen kun vanhemmat tuli kotiin, Lucy saa hampaita niin se on tosi levoton, ja sit koirat oli jotenkin kanssa tosi rasittavia. Kukaan ei sillain oikeasti häiritse, mut koko ajan  joku ulvoo niin ei sitä saa nukuttua. 

Pakkaspäivä

Voi ei täällä on niin kaunista, sellanen + 5 asteen pakkanen, vähän lunta, ja mikä parasta, aurinko lämmittää. Tää viikko on tosi kiireinen ja monimutkainen, synttäritkin ehdittiin jo perua ja siirtää ensi viikolle, scheisse vaan raikaa, ja kissat pyrkii sisälle kun on niin kylmä. Ja ne ei todellakaan oo sisäsiistejä, joka nurkan takana on yllätys odottamassa, kuten tänään aamulla oven edessäni. Ja kysymys kuuluu, että kuka ne päästää sisään? En ainakaan minä. 

Pakko ottaa parin kuukauden välein itsestäni kuvia todisteena siitä että olin oikeasti täällä.  Näytän tässäkin kuvassa tosi oudolta. 

Tykkään, oon alkanut taas lukemaan, ja on kyllä ehkä maailman typerintä ostaa pokkareita, mut  muuta vaihtoehtoa ei oo. Se on sit toinen juttu mitä niille tapahtuu sitten vappuna, tai sitten kun joku tulee tänne niin saa viedä mukanaan. Ja vasemmallahan pilkottaa itse Nälkäpelin kansi.... luin senkin. 

Tehtiin oikein virallinen viikkosuunnitelma yhdessä, kun on niin hullut aikataulut. Tykkään kun toi äiti on tosi järjestelmällinen, ja jaksaa nähdä vaivaa, koska muuten olisin kyl ihan hukassa et kuka menee missäkin. 

trolololoo

Eli siis mua oltiin jo peloteltu monta viikkoa sillä, että jossain vaiheessa mun pitää vaihtaa huonetta tonne perheen isän äidin puolelle (nää asuu samassa talossa, mut tiukasti eri puolilla, mummo on kuulemma perheen äidin mukaan hieman sekaisin, eikä halua että lapset käy sen puolella usein.) Ja siis syy jäi (yllätys) myöskin hieman epäselväksi, kun hienosti tätä kieltä ymmärrän, niin mun ymmärryksen mukaan mun ja perheen vanhimman pojan (joka asuu muualla) huoneet jotenkin yhdistetään, ja sinne tulis asumaan joku työntekijä. Mut ei morjens tää uus huone on ihan kauhee, siis en edes pysty linkittämään tästä kuvaa. Siis ehkä mauttomuuden huippu, suoraan joltain 80 luvulta, kaikki huonekalut ihan hirveitä, vähän kaappitilaa, vähän tilaa ylipäätänsä. JA nettikin toimii vaan yhdellä palkilla, eli siis... itkettää. Ja nää on tälläsiä asioita mistä ei sillain voi valittaa. Paitsi nettiyhteys. Vaatii vähän totuttelua, rakastin mun vanhaa huonetta, isot kaapit ja hyvä sänky. 

Tänään oltiin taas noiden ravintolassa syömässä päivällä, ja se oli ihan täynnä porukkaa!! Ja kyllä vähän hävetti, tai kun noilla oli uusi kokki töissä, niin ruoassa kesti hirveen kauan ja se ei ollut kovin hyvää. Mutta Leonardo veti kyllä päivän pohjat, se istui baaritiskillä ja rämpläs iskänsä puhelinta, missä on paljon kuvia, kaikkea vauvakuvista humalakuviin ja niin... siis ihan kaikkea. No, sitten siihen tuli seurue maksamaan, ja Leonardo tietty alko esittelemään kaikkia otoksia sille seurueelle, yritin olla sillain, hei Leonardo katotaan kuvia yhdessä, niin sit tuli kuva missä gorilla näytti keskisormea, ja sit se vaan näytti eka sitä kuvaa niille asiakkaille, ja oli sillain hahahaha kattokaa, ja sit ne nauro ne asiakkaat, sit tuli kuva mis perheen iskä oli rannalla kalja kädessä typerä ilme naamalla (tässä vaihessa muakin nauratti vaikka en olis saanu nauraa), ja tottakai Leonardo näytti senkin kuvan niille asiakkaille. Sit se vielä molempien kuvien kohdalla se kysy isältään jotain tyyliin "apina?" "Turkista?" Iskä ei kovin paljon tästä tilanteesta tykännyt, oli ihan pinna kireenä, olisin mäkin ollu, hienosti tuli nolattua, mutta mä nauroin mielessäni. Ja uskokaa tai älkää, vaikka yritin kaikkeni, että olisin tämän tilanteen estänyt, en onnistunut, Leonardon tottelutaidot on välillä hieman hukassa.  Näin viihdytät asiakkaita näyttämällä noloja kuvia ravintolan omistajasta.

Ps. Elämä alkaa voittaa täälläkin, lunta sataa vähän koko ajan ja kaupassa on ihmisiä, jee jee! En usko kuitenkaan elämään ennen kun kuulen jotain muuta kieltä kun saksaa täällä. 

Pehmeä paluu arkeen

Siis olin eilen ihan kriisissä, etten ikinä enää sopeudu suurkaupunkiviikon jälkeen tänne Tiibetiin, mutta siis tämä päivä on ollut tosi kiva. Leonardo oli ihan mielettömän innoissaan, että olin tullut takaisin kotiin, Lucy oli oppinut viikossa sanomaan nein, tai siis "naaa" tulkittakoon kieltäväksi sanaksi. Nyt hän osaa siis sanoa jo nein, mama, ja this. Tällä viikolla tapahtuu hullun paljon kaikkea, tai siis pyhä Nikolaos tulee lahjoinensa kai kuudes päivä, eli siis kun te Suomessa tuijotatte kun Kaija Koo kättelee Saulia presidentinlinnassa, niin meillä on jo pre-joulu täällä. Leonardon synttärit on keskiviikkona, tai ei virallisesti, mutta niitä juhlitaan keskivikkona. Eli siis lastenjuhlat tiedossa, luoja auta.... Samoin Leonardolle tehdään vielä lauantaina (virallisena syntymäpäivänä) iso hammasleikkaus, voi parkaa. Tai se on kuulemma joku tosi iso juttu, toivottavasti kaikki sujuis hyvin. Mutta siis lunta maassa, pakkasta, joulu tulee, ehkä tää pikkuhiljaa tästä helpottaa. Ja ravintolathan aukeaa virallisesti huomenna, perheen isä on kun perseeseen ammuttu karhu, mutta sen ymmärtänee kun miettii sitä kaikkea hommaa mitä siihen liittyy, uusia työntekijöitä, foliorullia... Eli siis scheisse on käytetyin sana tässä perheessä tällä hetkellä, ja Leonardokin on sen hienosti jo oppinut. Mutta ei sentään onneksi multa, vaikka kiroilenkin paljon, niin se onneksi on liian vaikeaa vielä Saksaksi. Iltaohjelmaksi pesen pyykkiä, siivoan, käyn kaupassa viinisuklaaostoksilla, ja sitten vaan lojun. And I'm lovin' it. 

Lauantai

Miten sitä aina kuvittelee, että osaa ajoittaa tekemisensä "oikein"? Tännekin tämä kirjoittaminen on aivan sairaan mukavaa, mutta sitten, kun aloittaa sen kirjoittamisen niin sen tekstin tuottaminen on maailman vaikeinta. Nytkin menneellä viikolla olisi ollut monia useita hetkiä tehdä päivityksiä ja kun on aloittanut tekemään postausta, niin ei synny mitään tuloksia.

Viime aikoina tuli koettua pari sellaista asiaa, joita en ollut aikaisemmin tehnyt.. Koulussa meillä oli iltaravintola, johon oltiin suunniteltu oma menu ja yhtenä vaihtoehtona meillä oli hirvenpaistia.. Tuli siinä sitten ensimmäistä kertaa leikattua "jöllistä" kalvoa pois. Oli kyllä niin oma hommansa että :D

Sain muuten hankittua salijäsenyydenkin! Tuli sitten heti kokeiltua infrapunasaunaa ja oli kyllä omanlaisensa. Muuten kyllä tuli takapakkia tähän liikunnalliseen elämiseen: fysioterapeutilla tuli käytyä pari viikkoa sitten ja ei tullut hyviä tuomioita. Oikean käden haukkarin molemmat päät ovat tulehtuneet, alaselkä on tulehtunut ja penikkatauti vaivaa.. pelkkää lepoa tiedossa. Tässä olisi ollut vielä muutama viikko reenejä jäljellä, mutta nyt ne menee kotona ollessa.. Ehkä saisin koulutehtävät tehtyä nyt ajoissa.. tai sitten en. Ei kiinnosta koulu tällä hetkellä yhtään, vaikka ehkä pitäisi.

Tehosunnuntai

Eli siis mulla oli tänään vapaapäivä, ja sen kunniaksi tehtiin Carolinan kanssa 2,5 h lenkki ihanassa aurinkoisessa Fississä. Siis oli tosi lämmin päivä, täällä aurinko lämmittää ihan eri tavalla kun Suomessa, vaikka olisi +5 astetta, on silti tosi lämmin jos aurinko paistaa. Mutta oli ihan hirveän kiva vaan tallustella ympäriinsä ja jutella niitä näitä. Meillä oli taas niin hauskaa, kun Carolina ei puhu niin hyvää englantia, ja mä en taas puhu yhtään portugalia, niin me puhutaan sitten yhdessä huonoa saksaa. No, siinähän oppii! On vaan tosi hankalaa kun Carolina on koko ajan töissä, ja vielä eri aikoina, ettei pystytä näkemään niin usein. 

Sitten sellainen kauhea juttu. Rinteissä ei ole vielä melkein yhtään lunta, kun täällä vaan aurinko paistaa on lämmin. Ja viikon päästä on jo joulukuu. Tuleehan tänne ihmisiä silti? En kestä enää yhtään välikauden päivää täällä, nothing to do. Siis eihän me sitä laskettelua C:n kanssa edes odoteta, vaan niitä komeita miehiä ja baarielämää. Mutta tässä hieman kuvia sunnuntaikävelyltä. 

Ilman meikkiä, rasvaa  naamassa, juuri heränneenä kotiäitivaatteissa. Tältä mä näytän nykyään,  not  good!  Ja kysyeessä ei ole todellakaan mikään iso järvi, vaan pieni tekolammikko. 

Suora näkymä omaan hobittikylääni Serfausiin Fissistä. 

Naapurin haflingeri

Something to wait for

Onpa hassua, tai yhtäkkiä jään vaan viikoksi lomalle, ja voin elää sillain hassun vapaasti. Aloitan vapaani jo huomenna, ja mennään Carolinan kanssa sunnuntaiseikkailulle Fissiin. Jotenkin hassua, että kylä 3 km päässä on jäänyt minulta täysin tutkimatta, tai kerran oltiin siellä syömässä perheen kanssa, kun niillä on ravintola siellä. Ei me siellä siis usein käydä, kun näillä on kuitenkin 2 ravintolaa meidänkin kylässä. Mutta siis kivaa, toivottavasti olis kiva ilma. Ja sitten maanantaina Wieniin. Tajusin, etten omista yhtään irtolukkoa täällä, tai kun varasin taas dorm-majotuksen, niin pakko saada tavarat jotenkin lukkojen taakse. No, enköhän mä jotain keksi neuvokkaana naisena. Ja ihan parasta taas tutustua uusiin ihmisiin, noissa hostelleissa on aina ihan oma tunnelma ja paljon juttuseuraa ympäri maailmaa. 

Sitten asiasta kolmanteen. Leonardo oli tänään taas hyvin vekkulilla tuulella, ja suusta tuli kaiken maailman hassuja juttuja. Yksi ehkä pimein oli taas ruokapöydässä, kun se alkoi puhumaan jotain Jack Sparrowsta ja legoista ja jostain kummituksista. Muuta en saanut selville, kun että "Alle tot, Roosa lieb" (suom. kaikki kuolleita, Roosa rakas.) Että niin justiinsa. 

Chichichichichichcchinchilla

Siis kuin ehkä suurin osa tietää, asun perheessä missä 8v pojalla on Downin syndrooma. Se ei vaikuta menoon yhtään millään tavalla, paitsi että poika oppii vähän hitaammin, ja saa välillä tavallista enemmän kiukkukohtauksia, vähän niinkuin pienempi lapsi. Mutta en ole koko aikana edes ajatellut, että poika olisi jotenkin erilainen. Yleensä kun olen kehitysvammaisten kanssa, ajattelen sitä melkein koko ajan, ja joudun koko ajan miettimään, miten kannattaisi toimia. Perheen poika on kyllä ehkä avoimin ja lämpimin ihminen tämän maan päällä. Ja ihan mielettömän hauska. Poika opettelee juuri lukemaan, ja osaa jo tosi hyvin matikkaa. 

Puhe on kyllä välillä hyvinkin epäselvää, ja vanhemmatkaan ei siitä aina selvää saa. Kuitenkin sekin kehittyy koko ajan. Mutta siis on tullut niin hauskoja tilanteita juuri tämän puheen kanssa vastaan, että ne ovat jakamisen arvoisia. Poika osaa tosi hienosti sanoa vaikeita äänteitä, mutta niiden yhdistäminen sanoihin on välillä vaikeaa. Tänään esimerkiksi ruokapöydässä hajoiltiin ihan täysin (8v mukaanlukien), kun näiden  tuttavaperheessä asuu Alina, Valentina ja sitten lemmikkinä chinchilla. No siis eka kun pojan piti sanoa Alina, se oli alialialialialialialialina, tai kaikki tuli suusta ihan oikein, mutta vähän liikaa tavuja. Ja sitten kun tuli chinchilla, tuli chichichichichinchilla. Ja sitten Valentina vielä samalla tavalla. Siis niin ihana! Poika on hauska kun se itsekin nauraa näille jutuille, ja meillä on aina tosi hauskaa, kun yritetään opetella ääntämään juttuja oikein. Toinen vaikea sana on jostain syystä Gabel (haarukka). Poika sanoo siis sanoo että babel. No lopputulos on tietysti gababel. 

Jee

No siis kaikista viimepäivisistä ahdistuksista huolimatta tämään on ollut ihan tosi kiva päivä ja elämä hymyilee. Täällä on paistanut koko viikon aurinko, ja ei pilven pilveä missään koko viikkona, mutta tänään siteen aamulla mittarissa oli + 3 astetta ja kylä taas ihan pilvessä. Kun asutaan niin korkeella, ei voi sanoa että olisi pilvistä, koska ne pilvet on melkein samalla tasolla. Tein aamulla kaikki perussiivoukset, ja sitten mentiin noiden ravintolaan syömään, sellaseen hassuun paikkaan, vähän kun sellanen sushilinjasto, mut siellä pyörii sushin ym sijaan tirolilaisia erikoisuuksia kuten knödeleitä. Ah sain salaattia. Ja oli kiva nähdä, vaikka kylä on vieläkin tosi kuollut, että paikalliset käy siellä syömässä ihan päivisinkin. Vaikka... en nyt siitä ruoasta silti ole kovin innoissani, knödelikeitot pyörii vaan ympyrää. 

Mutta siis päivän huippukohta on erityisesti ollut se, että Lucy 1,5 v halusi ITSE tulla  mun syliin tänään. Se on nyt parin päivän aikana tajunnut, että en oo niin pelottava. Mut ihan huima tunne, kesti 2 kk ennenkuin se täystuholainen tajusi etten ole vaarallinen. Se on jotenkin kasvanut niin mielettömästi viime aikoina. Tänään se myös uskalsi leikkiä mun kanssa jonkun puoli tuntia. Mutta siis winner! Näin hyvä oon lapsien kanssa.......

Mutta matka-asia on vielä ongelma. En osaa sitoutua mihinkään näin lyhyellä aikavälillä. Kello tikittää. Jos olis munaa, ottaisin äkkilähdön Münchenistä Tunisiaan. On muuten ihan kivan hintasia. Ja sitten siellä olis koko ensi viikko aurinkoista ja + 20. Äh äh äh!! Tänään illalla on pakko tietää. Tai huomenna... 

Komentelua

Olen nyt jo pian 2 kuukauden ajan seurannut lapsiperheen elämää eri näkökulmasta. On ollut kyllä ihan uskomatonta, miten toi 1,5 vuotias kasvaa niin mahdotonta kyytiä, tai jotenkin se ymmärtää paljon enemmän asioita, ja todellakin, se osaa myös vaatia asioita paljon tehokkaammin. Kun tulin tänne, se osasi vaan sanoa mama. Nyt, mama kuuluu vaan silloin, kun Lucy haluaa jotain. Nyt kahden viikon sisään mukaan on tullut myös this. Eli Tirolissa puhutaan saksaa todella murtaen, ja murteeseen kuuluu  englannin sanoja, ei kuitenkaan mitään oikeaa englantia, vaan tosi sillain oudosti väännettyä (hyvin vanhaa alkuperää), ja siis this on yksi niistä. Kesti 1,5 kk tajuta tämä asia. Leonardo sanoo esimerkiksi välillä "sie said" (hän sanoo/i). Mutta siis uskokaa, ei tätä kieltä silti yhtään ymmärrä. Kamalaa möngerrystä, vähän kuin Skånessa. Mutta siis nyt Lucy osaa myös sanoa this, kun halutaan jotain tiettyä juttua. Mun mielestä on hassua, että ensimmäiset sanat mitä Lucy muodostaa, on ne sanat, joilla vaaditaan tai komennellaan. 

Leonardo on taas jo komentelun maailmanmestari. Herra on tosi kovapäinen, ja haluaa aina tahtonsa läpi. Mukaan on tietysti tullut myös Lucyn komentelu, sillä tottakai Leonardo on todella mustasukkainen perheen nuorimmaiselle, joka on kaikkien lellikki. Lucy ei saa koskea mihinkään Leonardon tavaroihin, ja nyt Leonardoa on alkanut ärsyttää suuresti, kun Lucy ei syö kunnolla, ja vaan leikkii välillä lautasella ja ruoalla. Parasta tässä on se, että Leonardo on ruoan suhteen tosi nirso, mutta tottakai herralla on varaa muita komennella :-) Leonardo siis komentaa Lucya ruokapöydässä, neiiiin Lucy neiiiin, ich bin buuse ( böse=suom. vihainen.) Jotenkin kaikin puolin hauskaa, me yritetään olla vanhempien kanssa nauramatta, ja sanoa, että me kyllä sillain pidetään Lucy "kurissa", mutta..... siis tilanne on tosi huvittava kaikin puolin. Mä haluisin saada jonkun psykologisen selityksen sille, että miksi lapset oppivat komentelemisen ja manipuloimisen taidon noin nopeasti. Miksi niistä kasvaa noin kieroja jo pienessä iässä? 

Kiire kiire..

Voi voi, miten alkaa tämä blogi näyttämään ainoastaan tuon toisen osapuolen pitämältä. Ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa kirjoittaa tänne niin usein kuin haluaisin. Viime viikko oli ihan hullunmyllyä, kun alkoivat johtovuorot ja oli triangeli, joka sekoitti pakkaa entisestään! Mutta nyt on hetki aikaa istahtaa alas ja katsastaa Etelä-Pohjanmaan kuulumiset, jeij! =)

Viime viikolla oltiin siis risteilemässä opiskelijoiden voimalla ja voin sanoa, että oli aivan mahtava reissu! 25 tuntia olin hereillä torstaista perjantaihin ja pitempäänkin olisin halunnut olla, mutta kohtalokas retki hyttiin aamukuudelta pilasi tämän. Suunnitelmissa oli valvoa aamupalalle saakka ja sitten vasta nukkumaan. No, kuudelta simmut meni kiinni. Jälkeen päin kuulin, että sinne aamupalalle oli päässyt jo kuudelta! Voitte vain arvata miten sapetti. Seuraava päivä meni siinä hieman keräillessä, mutta iltaa kohden tasottavat maistui. Ja menin sitten humalapäissäni toteamaan yhdelle ykkösluokkalaiselle jätkälle että kuinka hyvännäköinen tämä on...

Viikonloppu meni siinä sitten univelkoja nukkuessa ja toipuessa tämän mysteerijuoman vaikutuksesta. Koulu on tuntunut tänä vuonna astetta jännemmältä, ainakin nyt viimeiset pari viikkoa: maanantai ja tiistai ovat sellaisia 8-16 päiviä ehkä jopa pidempäänkin, sitten loppuviikosta on yksi johtovuoro ja iltapäivän tunnit 14-16.. jos niille ehtii. perjantait ovat onneksi olleet aikalailla vapaita! 

Koulun jälkeen ei ole oikein ollut aikaa muuhun kuin reeneissä käymiseen.. Inhottavaa kun matkustamiseen menee joka päivä se kaksi tuntia! Onneksi ensi vuonna koulu siirtyy tänne, niin jää aikaa muuhunkin. Lauantaina käytiin kämppiksen kanssa joululahjaostoksilla ja melkein kaikille löytyi jo jotakin. Vielä on kuitenkin paljon hommaa jäljellä. Rakastan oikeasti joulua tosi paljon! Tuun itse niin hyvälle tuulelle, kun saan suunnitella kaikkea, kortteja ja lahjoja. Parasta on se, kun saa antaa toisille lahjoja. En itse välitä niiiiin paljoa lahjojen saamisesta, mutta kuka nyt voisi kieltää että ei tykkäisi? 

Oon muutenkin huomannut, että elämässä parasta on suunnittelu. Matkojen, juhlien, lahjojen, lomien mitä kaikkea niitä nyt on? Se vaan on niin parasta. Saan yhtä paljon nautintoa suunnittelusta kuin itse toteutuksesta. Tässä viime aikoina on taas pyörinyt mielessä, että mitä sitä elämältä haluaa. Mulla on tällä hetkellä näkymät 2014 jouluun saakka. Silloin pitäisi valmistua, mutta mitä sitten? Mulla ei ole mitään suunnitelmia siitä eteen päin. Töihin luultavasti pitäisi mennä, koska opintolainaa on hyvin käytetty tässä elämiseen. Kuitenkin tiedän jo nyt, että en haluu tehdä loppuelämäni näitä hommia, jos edes alkuunkaan. Tuntuisi niin turhalta jättää nyt koulu kesken, kun jäljellä on enää 1,5 vuotta ja siitäkin harjoitteluun menee 3kk. On niin vaikea tehdä päätöksiä. Se mitä oikeasti haluaisin tehdä työkseni, ei onnistuisi täälä(Etelä-Pohjanmaa) ja se ei ole kovin hyvä palkkaista. Lisäksi on vaikea päästä heti siihen asemaan, johon haluan. Kuuntelenko siis järjen ääntä ja luen itseni ammattiin, jossa on töitä aina vai seuraanko unelmiani?