Crazyt bileet eli Leonardon kaverisynttärit

 Siis muistatteko te ne ajat kun pidettiin vielä vanhoja kunnon kaverisynttäreitä? No siis mitä minä muistan, niin ollaan me kyllä ala-asteen bileissä riehuttu, mutta en kyllä muista joukkotappelua tai ihan mieletöntä melua. Vaikka Leonardon synttäreillä oli vain 9 vierasta, niin meno kyllä yltyi niihin mittoihin, että mun teki mieli itkeä, vaikka paljon kestänkin. Mutta Leonardo oli kuitenkin bileisiinsä hyvinkin tyytyväinen, ja sehän oli tärkeintä. Mulle kyllä tulee taas vuoden tauko yli yhdestä ala-asteikäisestä kerrallaan, en vaan kestä kun on se pojat vs. tytöt asetelma, pojat osaa vielä kiljua, kiitos luojalle että se taito katoaa sitten vanhemmalla iällä, ja sitten on coolia juoda liikaa limsaa ja riehua ihan hulluna sokerihumalassa. En pysty tapahtunutta analysoimaan enempää ennen kuin kuuloni on palautunut, mutta tässä muutama kuva juhlallisuuksista.

Leonardon Woody-kakku! Sitä onneksi jäi niin voin syödä sen illalla loppuun. 

Spiderman-laseja, how cool is that!

Aikuisten bileet keittiössä. Tällä perheellä on ihan hurjan kivoja perhetuttuja, jotka aina sillon tällön poikkeilee täällä. Oli muutenkin kiva, et kun vanhempia poikkes käymään kanssa, niin niille tarjottiin kans olutta/muuta ruokaa/ tarjottavaa ym.  Suomessa vaan lapset heitetään synttäreille ja painutaan meneen äkkiä... Toisaaalta kyllä ymmärrän senkin. 

Ja hämsymiesteema jatkuu... haha. 

Ohjelmana synttäreillä oli vaan pullonpyöritys, ja kun pullo osui sinuun, niin piti antaa Leonardolle lahja. Sillain hillitysti vuorollaan. No ei, loppujen lopuks kaikki makas maassa päällekäin ja riehu ja kilju. Sitten toisena ohjelmanumerona oli ilmapallojen heitto tikalla seinästä, ja sitten siellä ilmapallon sisällä oli karkkia, jotka sai sitten kun osui ja pallo rikkoutui. Sekin tosin päättyi väkivaltaisuuksiin. Sitten Leonardon huoneessa soi musa ja diskopallo pyöri, mutta no eihän kukaan tanssinut, vaan kaikki riehu kerrossängyssä, jouduin irrottamaan pari lapsosta toisistaan, koska meinasi käydä huonosti... Jeez sitä energian määrää. Never again, en halua lapsia, en halua alalle jossa on lapsia, enkä vieraile lasten synttäreillä, tuun vaan kylään jos on joku hyvä tyyppi kyseessä. Mutta siis lapsilla oli tosi hauskaa, siinäs painii niin kauan kun ei ketään satu.

Hä?

Kuten varmaan tiedättekin, asun Itävallan Skånessa eli Tirolissa, missä paikallisten saksa on välillä ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa, ja kun en kieltä muutenkaan täydellisesti osaa, niin multa menee keskusteluja välillä niinkin ohi, etten ymmärrä yhtään sanaa (vrt. saksan kielen opintoja takana 5 vuotta.) Mun mielestä on samalla tosi haastavaa, miten ei voi olla oma itsensä puhuessaan vaikeaa kieltä, jos vertaa vaikka siihen, millainen olisi silloin jos puhuisi englantia tai suomea. Silloin voi valita, mitä sanoja käyttää, jotta voisi olla persoonallisempi, ja sanavarasto on silloin miljoona kertaa laajempi. Kun oma saksa on sillä perheen down-pojan tasolla, niin on tosi vaikeaa olla huumorintajuinen, kohtelias, melko puhelias, mitä mielestäni olen muunkielisessä seurassa. Välillä oikeasti hävettää, ettei vaan yksinkertaisesti pysty muodostamaan lauseita saksaksi, että antaisi itsestään jotenkin järkevän vaikutelman. Tänäänkin perheen äiti ehdotti, että hakee mun prepaid-liittymään lisää saldoa (jos oikein ymmärsin...), ja olin vaan sillain okay, ja tilanne oli jo ohi. Tai tuntuu tosi nololta, että kaikki se aika menee kaikkien lauseiden prosessoimiseen, ja sitten ei pysty edes kiittämään tai reagoimaan niinkun pitäisi.

Sen takia varmaan menin tänä aamuna yläkertaan, ja aloitin vahingossa järkyttävän noin 15 minuutin englanninkielisen puhetulvan, mistä äiti ei ymmärtänyt varmaan puoliakaan. Höpötin pujottelun maailmancupista, potalle opettelemisesta, leivästä, allergiasta ja sairauksista englanniksi taukoamatta. En vaan voinut itselleni mitään, mun mielestä on ihan tuskaaa ja tuhottoman vaikeaa yrittää puhua kaiket päivät saksaa, ei se ole sama asia kun puhua asioista oikeasti. Mun vaan yksinkertaisesti tarvitsi päästä puhumaan. Äiti oli ihan ymmällään, ja oli itsekin vaan että "okay okay" väliin. 

Toinen mielenkiintoinen ilmiö liittyen puhetulviin, on itsekseni puhuminen. Välillä huomaan, että jos vaikka pitäisi järjestellä jotain kaappia, alan puhumaan itsekseni suomea sillain "kirjat tonne, vaatteet tänne." Että herran haltuun vaan, en mä tiedä mitä kieltä puhun kun palaan täältä takaisin, vai olenko tulossa vaihtoehtoisesti hulluksi. Onneksi BBC News auttaa mun kieliongelmassani, saan kommentoida uutisotsikoita ääneen salaa iltaisin kun muut on töissä ihanalla brittiaksentilla. Tällä viikolla on tiedossa varmaan taas outoja puhetulvia, varmaan pian jo ranskaksi, kun poikaystävä on TAAS viikon pois (sadatta kertaa parin kuukauden sisään..) joten suomea kuulee ehkä joka toinen päivä (jos sitäkään), jos joku sattuu soittamaan Skypessä. Siis miten niin sekasin?

Hidas ja ruma flunssapäivä

Kehittelin sitten taas itselleni flunssan, jo toista kertaa parin kuukauden sisään, ja kyllä todellakin syytän tästä mun huonetta, täällä on jäätävän kylmä, joudun nukkumaan kaks neuletakkia päällä, samoin sit mul on kahet housut ja parit villasukat, jeez tuun hulluks. Mutta siis oon kuitenkin ihan pystyssä, olin normaalisti "töissä" iltapäivän, ja sit onneks Elias, Leonardon bff tuli kylään niin pojat sai keskenään sitten riekkua ja mä pääsin vähän rauhottumaan. Ärysttävää tällänen puolisairas olo, tai kurkku on tosi kipee ja väsyttää, mut sit taas toisaalta oon ihan pirtee. No, toivottavasti pääsisin eroon tästä taudista PIAN bitte. 

Toisaalta ulkonakin on tänään tosi rumaa, tai aurinko ei paista, niin mikäs täällä sisällä makoillessa. Niin kauan kun Cosmot ja hömppäleffat ei lopu, niin on ihan bonsua. Koko ajan kyl takaraivossa painaa se ikuinen silitysvuori mikä oli taas kasvanut kun eilen senkin skippasin, ja tänään en sitten kyllä jaksa. Ja sitten tänäänkin mul on lastenvahtivuoro illalla, tai itkuhälyyttimen tsekkailuahan se on, mutta eilenkin oli kyllä niin levoton yö ennen kun vanhemmat tuli kotiin, Lucy saa hampaita niin se on tosi levoton, ja sit koirat oli jotenkin kanssa tosi rasittavia. Kukaan ei sillain oikeasti häiritse, mut koko ajan  joku ulvoo niin ei sitä saa nukuttua. 

Joulupukki joulupukki

Ei sentään vielä, vaan pyhä Nikolaus, joka tänään vieraili tsekkaamassa ovatko lapset olleet kilttejä, ja samalla tuomassa pieniä paketteja. Yleensä Nikolauksen seuralaisena on jo aikaisemmin mainitsemani Krampus, jonka tarkoituksena on rankaista sitten tuhmia lapsia, tai olla pelotteena, mutta meidän perheessä se jätettiin ottamatta, koska pieni Lucy olisi varmaan säikähtänyt kuollakseen. Jo pelkässä Nikolauksessa oli jo tarpeeksi sulateltavaa hänelle. Krampuksia kuitenkin näimme, niitä palloili kaduilla ruoskineen ja kelloineen, Leonardoahan kyseiset hahmot eivät pelota, se huuteli vaan ikkunasta niille et "ciao baby, lieeeb!" ja paskainen nauru perään. 

Leonardo lupaa olla kiltti koko ensi vuoden :D Sen kun näkis....

Mutta siis itse Nikolauksen vieraileminen oli ihan huippua, se luki sellasesta kirjasta Leonardolle (ks. kuva), että miten se on onnistunu olemaan vuoden aikana kiltti. Leonardo sai kiitosta siitä, että hän oli totellut vanhempiaan, ja oli pessyt ahkerasti hampaita. Mutta kotiläksyistä tuli hieman noottia, sillä Leonardo ei halua niitä ikinä tehdä, niin jos ei homma ala luistamaan, niin Krampus tulee sitten ensi vuonna käymään. Tilanne oli tosi koominen, Leonardo oli ihan paiseissa, ja meitä aikuisia nauratti, mahtavaa lasten uhkailua, joulupukinkin pitäisi alkaa suoraan puhuttelemaan tuhmia lapsia :--) 

Leonardo sai lahjaksi joulukirjan ja uudet hienot hanskat laskettelua varten. Ja me kaikki saaatiin suklaata, haha noi vanhemmat on hauskoja kun ne yllätti mutkin suklaalahjalla. Olin ihan kun joku pieni lapsi innoissani, äiti napsas siitäkin tilanteesta kuvan mutta.... se jääköön omiin arkistoihin. 

Nikolauspukkikarkkeja, samasta paketista löytyi myös Krampuskarkki, se on tuo punainen patukka. 

Pieni Lucy järkytyksestä toivuttuaan oli hyvinkin innoissaan uudesta liukumäestään, joka tietysti samantien koottiin. Ongelmaksi koitui kuitenkin se, että Lucy olisi halunnut kiivetä liukumäkeä väärään suuntaan. Alternative-lapsi, tykkään. 

Pakkaspäivä

Voi ei täällä on niin kaunista, sellanen + 5 asteen pakkanen, vähän lunta, ja mikä parasta, aurinko lämmittää. Tää viikko on tosi kiireinen ja monimutkainen, synttäritkin ehdittiin jo perua ja siirtää ensi viikolle, scheisse vaan raikaa, ja kissat pyrkii sisälle kun on niin kylmä. Ja ne ei todellakaan oo sisäsiistejä, joka nurkan takana on yllätys odottamassa, kuten tänään aamulla oven edessäni. Ja kysymys kuuluu, että kuka ne päästää sisään? En ainakaan minä. 

Pakko ottaa parin kuukauden välein itsestäni kuvia todisteena siitä että olin oikeasti täällä.  Näytän tässäkin kuvassa tosi oudolta. 

Tykkään, oon alkanut taas lukemaan, ja on kyllä ehkä maailman typerintä ostaa pokkareita, mut  muuta vaihtoehtoa ei oo. Se on sit toinen juttu mitä niille tapahtuu sitten vappuna, tai sitten kun joku tulee tänne niin saa viedä mukanaan. Ja vasemmallahan pilkottaa itse Nälkäpelin kansi.... luin senkin. 

Tehtiin oikein virallinen viikkosuunnitelma yhdessä, kun on niin hullut aikataulut. Tykkään kun toi äiti on tosi järjestelmällinen, ja jaksaa nähdä vaivaa, koska muuten olisin kyl ihan hukassa et kuka menee missäkin. 

trolololoo

Eli siis mua oltiin jo peloteltu monta viikkoa sillä, että jossain vaiheessa mun pitää vaihtaa huonetta tonne perheen isän äidin puolelle (nää asuu samassa talossa, mut tiukasti eri puolilla, mummo on kuulemma perheen äidin mukaan hieman sekaisin, eikä halua että lapset käy sen puolella usein.) Ja siis syy jäi (yllätys) myöskin hieman epäselväksi, kun hienosti tätä kieltä ymmärrän, niin mun ymmärryksen mukaan mun ja perheen vanhimman pojan (joka asuu muualla) huoneet jotenkin yhdistetään, ja sinne tulis asumaan joku työntekijä. Mut ei morjens tää uus huone on ihan kauhee, siis en edes pysty linkittämään tästä kuvaa. Siis ehkä mauttomuuden huippu, suoraan joltain 80 luvulta, kaikki huonekalut ihan hirveitä, vähän kaappitilaa, vähän tilaa ylipäätänsä. JA nettikin toimii vaan yhdellä palkilla, eli siis... itkettää. Ja nää on tälläsiä asioita mistä ei sillain voi valittaa. Paitsi nettiyhteys. Vaatii vähän totuttelua, rakastin mun vanhaa huonetta, isot kaapit ja hyvä sänky. 

Tänään oltiin taas noiden ravintolassa syömässä päivällä, ja se oli ihan täynnä porukkaa!! Ja kyllä vähän hävetti, tai kun noilla oli uusi kokki töissä, niin ruoassa kesti hirveen kauan ja se ei ollut kovin hyvää. Mutta Leonardo veti kyllä päivän pohjat, se istui baaritiskillä ja rämpläs iskänsä puhelinta, missä on paljon kuvia, kaikkea vauvakuvista humalakuviin ja niin... siis ihan kaikkea. No, sitten siihen tuli seurue maksamaan, ja Leonardo tietty alko esittelemään kaikkia otoksia sille seurueelle, yritin olla sillain, hei Leonardo katotaan kuvia yhdessä, niin sit tuli kuva missä gorilla näytti keskisormea, ja sit se vaan näytti eka sitä kuvaa niille asiakkaille, ja oli sillain hahahaha kattokaa, ja sit ne nauro ne asiakkaat, sit tuli kuva mis perheen iskä oli rannalla kalja kädessä typerä ilme naamalla (tässä vaihessa muakin nauratti vaikka en olis saanu nauraa), ja tottakai Leonardo näytti senkin kuvan niille asiakkaille. Sit se vielä molempien kuvien kohdalla se kysy isältään jotain tyyliin "apina?" "Turkista?" Iskä ei kovin paljon tästä tilanteesta tykännyt, oli ihan pinna kireenä, olisin mäkin ollu, hienosti tuli nolattua, mutta mä nauroin mielessäni. Ja uskokaa tai älkää, vaikka yritin kaikkeni, että olisin tämän tilanteen estänyt, en onnistunut, Leonardon tottelutaidot on välillä hieman hukassa.  Näin viihdytät asiakkaita näyttämällä noloja kuvia ravintolan omistajasta.

Ps. Elämä alkaa voittaa täälläkin, lunta sataa vähän koko ajan ja kaupassa on ihmisiä, jee jee! En usko kuitenkaan elämään ennen kun kuulen jotain muuta kieltä kun saksaa täällä. 

Wien

Voi että anteeksi, luulin että olisin päivitellyt blogia matkani varrella, mutta ei todellakaan ollut aikaa. Eli siis oli ihan huiman kiva viikko, ja kirjoteltavaa olis ihan superpaljon, mutta yritän nyt tiivistää asiani sillain muutamaan päivitykseen. Eli siis kaupunki kerrallaan. . No Wien oli tosi tavallinen Keski-Eurooppalainen iso kapunki. tai siis Schönbrunnin linna ja ympäristö oli tosi jees, samoin Rathausin seutu, mutta sitten muu kaupunki oli sellasta perusnättiä ja siistiä, ja paljon vanhoja rakennuksia. Ok, siis onhan Wien tosi hieno, mutta kun jotenkin tuntuu että kaikki on jo niin nähty, tai mun rima on ehkä vähän liian korkealla. Mutta siis Wienissä olin yhteensä 3 yötä, ja kaksi kokonaista päivää. Ekan päivän vietin hullussa kiireessä, koska halusin ehtiä kaikkiin paikkoihin mahdollisimman nopeasti. Sen seurauksena jalat ja lantio meinasii irrota samana iltana ja seuraavana aamuna. Toisen päivän Wienissä olin sitten eilen, eli lauantaina, ja kävin vaan leffassa ja kaupoissa ja syömässä. Mutta joo, jos Wieniin menee, kannattaa käydä siellä oopperassa/konserteissa, koska se on oikeasti sitä parasta Wieniä, samoin ne kahvilat. Wien on kuitenkin tosi iso, ja vaikka liikkuukin julkisilla, niin aikaa kuluu tosi paljon, eli sanoisin että kaupunki on melko mahdoton kahlata läpi päivässä.  Mutta siis tykkäsin silti tosi paljon. 

Schönbrunnin linna puisosta.  Ihan mielettömän hieno myös talvella. 

Itse Schönbrunnin linna takaapäin kukkulalta. Vaikka matka näyttää pitkältä, kannattaa kiivetä, se on sen arvoista. 

Linnan takapihaa. Kuvia on mahdotonta tietysti ottaa kun aina on joku turisti edessä. 

Eläintarhasta ihan Schönbrunnin linnan vierestä. Maailman vanhin eläintarha, ainakin jos en paljoa valehtele. No, siis jos on käynyt esim. Berliinin eläintarhassa, niin kyseinen paikka on pettymys, mutta silti ihan vierailemisen arvoinen mesta. 

Keskustasta. 

Pyhän Tapanin Katedraali, eli Stephansdom. Tosi hieno goottilainen kirkko, tässä hieman juhlavalaistuksessa.  Ps. vapaa sisäänpääsy! Suosittelen. 

Hofburg 

Raatihuoneen edustan ihanat valaistut puut. Siis ihan mielettömän kaunista. 

Christkindlmarkt raatihuoneen edustalla, eli siis joulutori, mistä saa siis kaikkea ihanaa joulukrääsää ja erityisesti  Glühweinia. Näitä "toreja" löytyy ihan ympäriinsä Keski-Euroopasta ja joskus ihan pienimmistä kylistäkin. Jouluhullun, kuten mun must see-paikka. Ja joka kaupungissa tietty aina uudet systeemit!

Tehosunnuntai

Eli siis mulla oli tänään vapaapäivä, ja sen kunniaksi tehtiin Carolinan kanssa 2,5 h lenkki ihanassa aurinkoisessa Fississä. Siis oli tosi lämmin päivä, täällä aurinko lämmittää ihan eri tavalla kun Suomessa, vaikka olisi +5 astetta, on silti tosi lämmin jos aurinko paistaa. Mutta oli ihan hirveän kiva vaan tallustella ympäriinsä ja jutella niitä näitä. Meillä oli taas niin hauskaa, kun Carolina ei puhu niin hyvää englantia, ja mä en taas puhu yhtään portugalia, niin me puhutaan sitten yhdessä huonoa saksaa. No, siinähän oppii! On vaan tosi hankalaa kun Carolina on koko ajan töissä, ja vielä eri aikoina, ettei pystytä näkemään niin usein. 

Sitten sellainen kauhea juttu. Rinteissä ei ole vielä melkein yhtään lunta, kun täällä vaan aurinko paistaa on lämmin. Ja viikon päästä on jo joulukuu. Tuleehan tänne ihmisiä silti? En kestä enää yhtään välikauden päivää täällä, nothing to do. Siis eihän me sitä laskettelua C:n kanssa edes odoteta, vaan niitä komeita miehiä ja baarielämää. Mutta tässä hieman kuvia sunnuntaikävelyltä. 

Ilman meikkiä, rasvaa  naamassa, juuri heränneenä kotiäitivaatteissa. Tältä mä näytän nykyään,  not  good!  Ja kysyeessä ei ole todellakaan mikään iso järvi, vaan pieni tekolammikko. 

Suora näkymä omaan hobittikylääni Serfausiin Fissistä. 

Naapurin haflingeri

Something to wait for

Onpa hassua, tai yhtäkkiä jään vaan viikoksi lomalle, ja voin elää sillain hassun vapaasti. Aloitan vapaani jo huomenna, ja mennään Carolinan kanssa sunnuntaiseikkailulle Fissiin. Jotenkin hassua, että kylä 3 km päässä on jäänyt minulta täysin tutkimatta, tai kerran oltiin siellä syömässä perheen kanssa, kun niillä on ravintola siellä. Ei me siellä siis usein käydä, kun näillä on kuitenkin 2 ravintolaa meidänkin kylässä. Mutta siis kivaa, toivottavasti olis kiva ilma. Ja sitten maanantaina Wieniin. Tajusin, etten omista yhtään irtolukkoa täällä, tai kun varasin taas dorm-majotuksen, niin pakko saada tavarat jotenkin lukkojen taakse. No, enköhän mä jotain keksi neuvokkaana naisena. Ja ihan parasta taas tutustua uusiin ihmisiin, noissa hostelleissa on aina ihan oma tunnelma ja paljon juttuseuraa ympäri maailmaa. 

Sitten asiasta kolmanteen. Leonardo oli tänään taas hyvin vekkulilla tuulella, ja suusta tuli kaiken maailman hassuja juttuja. Yksi ehkä pimein oli taas ruokapöydässä, kun se alkoi puhumaan jotain Jack Sparrowsta ja legoista ja jostain kummituksista. Muuta en saanut selville, kun että "Alle tot, Roosa lieb" (suom. kaikki kuolleita, Roosa rakas.) Että niin justiinsa. 

Halleluja!

Kattokaa!! Vihanneksia (pahoittelen ruoanjämäkuvaa, nyt ei ole kaunis annos, tämä oli ainut hetki kun kehtasin ottaa kuvan)!! Ei kuitenkaan kotikeittiössä, vaan ravintolassa. Ehkä maailman paras sunnuntai, mentiin vaan perheen kanssa japanilaiseen ravintolaan syömään.. jossa oli kyllä sekoitettu sujuvasti kaikki Aasian keittiöt, mutta ruoka oli bonsua!! Olisin syönyt pelkkää sushia, jossei tarjolla olisi ollut täydellistä vaihtoehtoa mulle, eli pelkkiä vihanneksia ja vähän tofua. Jota olen nyt monta viikkoa kaivannut! Tylsää, mutta ah niin hyvää!

Sitten kun oltiin ajettu kotiin, kiipeiltiin vielä vähän 8v: kanssa kukkuloilla, ja perus tappelu siitä tuli kun piti lähteä kotiin. Kaiken kukkuraksi herra päätti juosta naapuriovesta sisään kylään, ja mä vaan huusin oven takana et tuu nyt takasin, ei mitään reaktiota, sit en kehdannu mennä sisään, ja sit se äiti onneks kuuli ja tuli pelastaan tilanteen. N o l o a. Ja sitten 8v myös ravintolassa hahaha karjasi tarjoilijalle, kun sitä ei näkyny, ihan yllättäen et "MANN ZAHLEN BITTE!" (suom. mies, lasku/maksu pliis!)  Vähän me naurettiin. Mut silti hullun raskas päivä, ei tää olis näin rankkaa, jos olis 2 kilttiä tyttölasta, Down-pojassa ja 1,5 vuotiaassa kiukkupesäkkeessä on ihan hirveästi tekemistä. Mut on ne silti tosi herttasia! 

Krampusfest

Eli siis tänään jotain tapahtui pienessä kylänpahasessani, nimittäin Krampusfest! Joo, en minäkään ollut kyseisetä asiasta ikinä mitään kuullut, mutta tässä tulee. Krampus on siis yleensä alppimaissa Pyhän Nikolaoksen paha ystävä, eli siis Wikipedian  mukaan "According to legend, Krampus accompanies Saint Nicholas during the Christmas season, warning and punishing bad children, in contrast to St. Nicholas, who gives gifts to good children. When the Krampus finds a particularly naughty child, it stuffs the child in its sack and carries the frightened child away to its lair, presumably to devour for its Christmas dinner." Yleensä tätä Krampusta kai "juhlitaan" joskus joulukuun alussa, niinkuin aloittaen holiday seasonin, mutta täällä se tapahtui jo nyt. Leonardo 8v oli asiasta jo monta viikkoa puhunut, niin tottakai bileet täytyi itse kokea. Eli siis perinteen mukaan kylän nuoret herrat pukeutuvat ällöittäviksi hirviöiksi, jotka ovat karvaisia ja niillä on tuollaiset kauheat pukin sarvet, ja vielä ällöttävämmät naamarit. Ja niiden tehtävä on siis säikytellä ihmisiä. 

Hyi että. 

Täällä homma tapahtui niin, että aukiolle oli tehty aitaus, ja ympärillä oli kaikenmaailman kaljakojuja, ja sitten pelottava hevimusiikki raikasi, ja aitauksen keskelle oli tehty iso nuotio. Sitten nämä hirviöt tulivat pienissä ryhmissä rellestämään aitaukseen, mukana oli kaikkia muitakin pelottavia hahmoja kuten goottienkeleitä, ja kuolemia, ja jotain pieniä peikkoja. ja sitten kaikkia ihme kärryjä. Ja siis nämä Krampukset säikytteli aitauksesta ihmisiä, erityisesti lapsia, piiskasi aitoja, heilutteli niitä, paukuttelivat jotain pommeja... Ja sitten oli kaikkia tulta ja valoja... No siis hell in Serfaus. Ihmiset oli kyllä ihan juhlatuulella tämän ihme monsterin takia. En todellakaan tiedä, että miksi. Leonardoa ei paljoa kuitenkaan nämä hirviöt kiinnostaneet, hän keskittyi sosialisoitumiseen muiden ihmisten kanssa. Kaikki tuntevat Leonardon täällä, se on kaikkien lempilapsi. Mutta siis mun mielestä sangen outo perinne. Kaljaa ja hirviöitä. 

Ihana päivä!

Tänään on ollut yksi näistä kivoista päivistä. Lapset on ollu tosi hyvällä tuulella, molemmat on vaan tanssinu ja laulanu koko päivän. Mikään ei kyllä oo söpömpää kun 1,5 v Lucy tanssimassa, se on sellasta lantion pyöritystä ja siihenkään ei meinaa tasapaino riittää. Eli siis tanssi näyttää siltä miltä mä näytän parin skumppapullon jälkeen. Mutta vaan visuaalisesti miellyttävämpänä. Sitten syötiin sellasia ihania rasvasia pihvejä. Mun on kyllä taas pakko alkaa lenkkeileen, onneksi kalorit katosivat edes hiukan kun oltiin 8v:n kanssa pihalla, sai taas juosta perässä mäkiä ylös kunnolla. Mutta siis jee jee.

Tuskainen matka osa I

Eli siis kotona ollaan. Sanotaanko vaikka näin, että hermojani koeteltiin hyvinkin reippaasti, välillä itketti, sattui, vitutti, mutta... Zürich oli se paras osuus, ehdottomasti. Kuitenkin aloitan matkakertomukseni ihan alusta. Eli siis lähdin kello 6 f****'n 20 täältä Tiibetistä kohti avarampia seutuja, bussissa oli paha olo, maha oli kipeä, väsytti, tuli kiire. Kun yritin ostaa lippua Landeckissa, lausuin Mulhousen niinkuin pitääkinn ["myl us"], ja sitten se lipunmyyjä ei tajunnu. Sit parin sekunnin päästä se vaan "AAA [mulhouse!!]" sillain suomalaisittain. Olin vähän pettynyt, sillä minua ei ymmärretty.

 No Landeckin ja Zürichin välinen juna oli puoli________ tuntia myöhässä. Ja oli muuten myös paluumatkalla. Eli siis jouduin ostamaan törkeen kalliiden lippujeni lisäksi myös Zürichistä uudet liput Ranskaan. Sillä hetkellä itketti, sattui mahaan, vitutti, ei ollut oikeaa valuuttaa, ei mitään. Mutta pääsimpä käymään pikaisesti Baselissa! Kun astuin kaikkien typerien junanvaihtojen ja ahdistuksen jälkeen Ranskaan menevään junaan, en tiedä, että kuvittelinko vain, mutta tuntui siltä, että olisin saapunut johonkin taivaaseen, junassa oli tunnelmavalaistus, penkit oli lämpimiä, konduktööri oli "bonjour" ja hirvittävän ystävällinen ja ah. Sitten elämä alkoi hymyilemään, löysin helposti hotellille, huone oli siisti, jee. Maksoin kerrankin vähän enemmän mun huoneesta, ja... oli se sen arvoista. Ilmaista karkkia, suihkugeeliä haha opiskelijan ja köyhän au pairin unelma. Oli kyllä vähän tylsää nukkua yksin isossa parisängyssä ihan vieraassa paikkaa :(

Sitten lähdin viimeisillä voimillani tutustumaan itse kaupunkiin, joka olikin hyvin pieni, mutta tosi hauska. Tosi erilaisia ihmisiä, sellasta tiettyä underground meininkiä, eikä vaan sellasta siloteltua ulkokuvaa. Ja siis niin mielettömän ystävällisiä ihmisiä, ai että! Itävallassa jos jotain ei ymmärrä, ja sanoo, että sanotko uudestaan hitaammin, ihmiset turhautuu ja alkaa puhumaan englantia ja suuttuu, no, Mulhousessa jos joku (lue moni) asia meni ohi ymmärryksen, ihmiset alkoivat puhumaan tosi hidasta ja selvää ranskaa, ja jutteli ja kyseli että mistä tuut ja toivotti hyvää matkaa. Siis mieletön ero! Itävallassa ei kukaan ala juttelemaan, Suomessakin sitä tapahtuu useammin. No, sitten otin paljon valokuvia, ostin ihan sikana herkkuja, nam nam ranskalaiset leivonnaiset ja jälkkärit, sitten menin melko aikasin nukkumaan. Seuraavaan päivitykseen tulee Mulhousen näkymiä. 

Kitzbühel kuvina