Uusi huone!

Kolmas kerta toden sanoo, eli saan nyt sittenkin vielä uuden huoneen, mikä on VALTAVA, iso parisänky, iso kaappi, oma kylppäri, kylpyamme, ja mikä parasta, täysin oma rauha. Perheen vanhin poika saa tän mun sisustuksen mestariteoksen asuttavakseen, ei tuu ikävä. Parasta on, että tämä tapahtui ilman mun valitusta, kerran vaan sanoin että huoneessani on kylmä. Nää meidän huoneet siis sijaitsee samassa talossa, samassa kerroksessa kun toi perhe, mutta eri puolella. Oon kyllä ehkä maailman onnellisin. 

Lucy alkaa olla tosi pieni monsteri, koko päivän se on vaan vikissy, sillain "das das this this mama mama mä mä", siis oikeasti koko päivän. Nyt sillä on ihme uhmakokeiluvaihe päällä, jos ei saa mitä haluaa, niin hirvee kiukkukohtaus, ja hyvässä lykyssä lentää joku palikka vielä otsaan. Välillä se unohtaa aina et sitä ärsyttää ja jää tanssimaan musiikin tai jonkun mainoslaulun tahtiin, mutta sitten se mä mä mä yhyy-vaihe jatkuu. 

Ja ulkona on taivaallinen keli, aurinko paistaa, puissa lunta, piti lähteä pitkälle lenkille mutta sekin jäi nyt tekemättä kun tuli tämä ihana muutto eteen, sen kyllä hoidan salamannopeasti. Sääennuste tosin näytti, että lauantaina ja sunnuntaina lämpötila kohoaisi jopa yli +5 asteen, toivottavasti ei, nyt on täydellistä. Illalla sitten taas lasten vahtimista ja silitystä ja  miljoona jaksoa täykkäreitä. 

Joulupukki joulupukki

Ei sentään vielä, vaan pyhä Nikolaus, joka tänään vieraili tsekkaamassa ovatko lapset olleet kilttejä, ja samalla tuomassa pieniä paketteja. Yleensä Nikolauksen seuralaisena on jo aikaisemmin mainitsemani Krampus, jonka tarkoituksena on rankaista sitten tuhmia lapsia, tai olla pelotteena, mutta meidän perheessä se jätettiin ottamatta, koska pieni Lucy olisi varmaan säikähtänyt kuollakseen. Jo pelkässä Nikolauksessa oli jo tarpeeksi sulateltavaa hänelle. Krampuksia kuitenkin näimme, niitä palloili kaduilla ruoskineen ja kelloineen, Leonardoahan kyseiset hahmot eivät pelota, se huuteli vaan ikkunasta niille et "ciao baby, lieeeb!" ja paskainen nauru perään. 

Leonardo lupaa olla kiltti koko ensi vuoden :D Sen kun näkis....

Mutta siis itse Nikolauksen vieraileminen oli ihan huippua, se luki sellasesta kirjasta Leonardolle (ks. kuva), että miten se on onnistunu olemaan vuoden aikana kiltti. Leonardo sai kiitosta siitä, että hän oli totellut vanhempiaan, ja oli pessyt ahkerasti hampaita. Mutta kotiläksyistä tuli hieman noottia, sillä Leonardo ei halua niitä ikinä tehdä, niin jos ei homma ala luistamaan, niin Krampus tulee sitten ensi vuonna käymään. Tilanne oli tosi koominen, Leonardo oli ihan paiseissa, ja meitä aikuisia nauratti, mahtavaa lasten uhkailua, joulupukinkin pitäisi alkaa suoraan puhuttelemaan tuhmia lapsia :--) 

Leonardo sai lahjaksi joulukirjan ja uudet hienot hanskat laskettelua varten. Ja me kaikki saaatiin suklaata, haha noi vanhemmat on hauskoja kun ne yllätti mutkin suklaalahjalla. Olin ihan kun joku pieni lapsi innoissani, äiti napsas siitäkin tilanteesta kuvan mutta.... se jääköön omiin arkistoihin. 

Nikolauspukkikarkkeja, samasta paketista löytyi myös Krampuskarkki, se on tuo punainen patukka. 

Pieni Lucy järkytyksestä toivuttuaan oli hyvinkin innoissaan uudesta liukumäestään, joka tietysti samantien koottiin. Ongelmaksi koitui kuitenkin se, että Lucy olisi halunnut kiivetä liukumäkeä väärään suuntaan. Alternative-lapsi, tykkään. 

Komentelua

Olen nyt jo pian 2 kuukauden ajan seurannut lapsiperheen elämää eri näkökulmasta. On ollut kyllä ihan uskomatonta, miten toi 1,5 vuotias kasvaa niin mahdotonta kyytiä, tai jotenkin se ymmärtää paljon enemmän asioita, ja todellakin, se osaa myös vaatia asioita paljon tehokkaammin. Kun tulin tänne, se osasi vaan sanoa mama. Nyt, mama kuuluu vaan silloin, kun Lucy haluaa jotain. Nyt kahden viikon sisään mukaan on tullut myös this. Eli Tirolissa puhutaan saksaa todella murtaen, ja murteeseen kuuluu  englannin sanoja, ei kuitenkaan mitään oikeaa englantia, vaan tosi sillain oudosti väännettyä (hyvin vanhaa alkuperää), ja siis this on yksi niistä. Kesti 1,5 kk tajuta tämä asia. Leonardo sanoo esimerkiksi välillä "sie said" (hän sanoo/i). Mutta siis uskokaa, ei tätä kieltä silti yhtään ymmärrä. Kamalaa möngerrystä, vähän kuin Skånessa. Mutta siis nyt Lucy osaa myös sanoa this, kun halutaan jotain tiettyä juttua. Mun mielestä on hassua, että ensimmäiset sanat mitä Lucy muodostaa, on ne sanat, joilla vaaditaan tai komennellaan. 

Leonardo on taas jo komentelun maailmanmestari. Herra on tosi kovapäinen, ja haluaa aina tahtonsa läpi. Mukaan on tietysti tullut myös Lucyn komentelu, sillä tottakai Leonardo on todella mustasukkainen perheen nuorimmaiselle, joka on kaikkien lellikki. Lucy ei saa koskea mihinkään Leonardon tavaroihin, ja nyt Leonardoa on alkanut ärsyttää suuresti, kun Lucy ei syö kunnolla, ja vaan leikkii välillä lautasella ja ruoalla. Parasta tässä on se, että Leonardo on ruoan suhteen tosi nirso, mutta tottakai herralla on varaa muita komennella :-) Leonardo siis komentaa Lucya ruokapöydässä, neiiiin Lucy neiiiin, ich bin buuse ( böse=suom. vihainen.) Jotenkin kaikin puolin hauskaa, me yritetään olla vanhempien kanssa nauramatta, ja sanoa, että me kyllä sillain pidetään Lucy "kurissa", mutta..... siis tilanne on tosi huvittava kaikin puolin. Mä haluisin saada jonkun psykologisen selityksen sille, että miksi lapset oppivat komentelemisen ja manipuloimisen taidon noin nopeasti. Miksi niistä kasvaa noin kieroja jo pienessä iässä? 

Kiire kiire..

Voi voi, miten alkaa tämä blogi näyttämään ainoastaan tuon toisen osapuolen pitämältä. Ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa kirjoittaa tänne niin usein kuin haluaisin. Viime viikko oli ihan hullunmyllyä, kun alkoivat johtovuorot ja oli triangeli, joka sekoitti pakkaa entisestään! Mutta nyt on hetki aikaa istahtaa alas ja katsastaa Etelä-Pohjanmaan kuulumiset, jeij! =)

Viime viikolla oltiin siis risteilemässä opiskelijoiden voimalla ja voin sanoa, että oli aivan mahtava reissu! 25 tuntia olin hereillä torstaista perjantaihin ja pitempäänkin olisin halunnut olla, mutta kohtalokas retki hyttiin aamukuudelta pilasi tämän. Suunnitelmissa oli valvoa aamupalalle saakka ja sitten vasta nukkumaan. No, kuudelta simmut meni kiinni. Jälkeen päin kuulin, että sinne aamupalalle oli päässyt jo kuudelta! Voitte vain arvata miten sapetti. Seuraava päivä meni siinä hieman keräillessä, mutta iltaa kohden tasottavat maistui. Ja menin sitten humalapäissäni toteamaan yhdelle ykkösluokkalaiselle jätkälle että kuinka hyvännäköinen tämä on...

Viikonloppu meni siinä sitten univelkoja nukkuessa ja toipuessa tämän mysteerijuoman vaikutuksesta. Koulu on tuntunut tänä vuonna astetta jännemmältä, ainakin nyt viimeiset pari viikkoa: maanantai ja tiistai ovat sellaisia 8-16 päiviä ehkä jopa pidempäänkin, sitten loppuviikosta on yksi johtovuoro ja iltapäivän tunnit 14-16.. jos niille ehtii. perjantait ovat onneksi olleet aikalailla vapaita! 

Koulun jälkeen ei ole oikein ollut aikaa muuhun kuin reeneissä käymiseen.. Inhottavaa kun matkustamiseen menee joka päivä se kaksi tuntia! Onneksi ensi vuonna koulu siirtyy tänne, niin jää aikaa muuhunkin. Lauantaina käytiin kämppiksen kanssa joululahjaostoksilla ja melkein kaikille löytyi jo jotakin. Vielä on kuitenkin paljon hommaa jäljellä. Rakastan oikeasti joulua tosi paljon! Tuun itse niin hyvälle tuulelle, kun saan suunnitella kaikkea, kortteja ja lahjoja. Parasta on se, kun saa antaa toisille lahjoja. En itse välitä niiiiin paljoa lahjojen saamisesta, mutta kuka nyt voisi kieltää että ei tykkäisi? 

Oon muutenkin huomannut, että elämässä parasta on suunnittelu. Matkojen, juhlien, lahjojen, lomien mitä kaikkea niitä nyt on? Se vaan on niin parasta. Saan yhtä paljon nautintoa suunnittelusta kuin itse toteutuksesta. Tässä viime aikoina on taas pyörinyt mielessä, että mitä sitä elämältä haluaa. Mulla on tällä hetkellä näkymät 2014 jouluun saakka. Silloin pitäisi valmistua, mutta mitä sitten? Mulla ei ole mitään suunnitelmia siitä eteen päin. Töihin luultavasti pitäisi mennä, koska opintolainaa on hyvin käytetty tässä elämiseen. Kuitenkin tiedän jo nyt, että en haluu tehdä loppuelämäni näitä hommia, jos edes alkuunkaan. Tuntuisi niin turhalta jättää nyt koulu kesken, kun jäljellä on enää 1,5 vuotta ja siitäkin harjoitteluun menee 3kk. On niin vaikea tehdä päätöksiä. Se mitä oikeasti haluaisin tehdä työkseni, ei onnistuisi täälä(Etelä-Pohjanmaa) ja se ei ole kovin hyvä palkkaista. Lisäksi on vaikea päästä heti siihen asemaan, johon haluan. Kuuntelenko siis järjen ääntä ja luen itseni ammattiin, jossa on töitä aina vai seuraanko unelmiani?