Tehosunnuntai

Eli siis mulla oli tänään vapaapäivä, ja sen kunniaksi tehtiin Carolinan kanssa 2,5 h lenkki ihanassa aurinkoisessa Fississä. Siis oli tosi lämmin päivä, täällä aurinko lämmittää ihan eri tavalla kun Suomessa, vaikka olisi +5 astetta, on silti tosi lämmin jos aurinko paistaa. Mutta oli ihan hirveän kiva vaan tallustella ympäriinsä ja jutella niitä näitä. Meillä oli taas niin hauskaa, kun Carolina ei puhu niin hyvää englantia, ja mä en taas puhu yhtään portugalia, niin me puhutaan sitten yhdessä huonoa saksaa. No, siinähän oppii! On vaan tosi hankalaa kun Carolina on koko ajan töissä, ja vielä eri aikoina, ettei pystytä näkemään niin usein. 

Sitten sellainen kauhea juttu. Rinteissä ei ole vielä melkein yhtään lunta, kun täällä vaan aurinko paistaa on lämmin. Ja viikon päästä on jo joulukuu. Tuleehan tänne ihmisiä silti? En kestä enää yhtään välikauden päivää täällä, nothing to do. Siis eihän me sitä laskettelua C:n kanssa edes odoteta, vaan niitä komeita miehiä ja baarielämää. Mutta tässä hieman kuvia sunnuntaikävelyltä. 

Ilman meikkiä, rasvaa  naamassa, juuri heränneenä kotiäitivaatteissa. Tältä mä näytän nykyään,  not  good!  Ja kysyeessä ei ole todellakaan mikään iso järvi, vaan pieni tekolammikko. 

Suora näkymä omaan hobittikylääni Serfausiin Fissistä. 

Naapurin haflingeri

Kitzbühel kuvina

Endlich zu Hause

Noniin I'm back! Koska olen ollut viikon ilman sanaakaan kaunista Suomen kieltä, niin tuntuu pahasti siltä, että joudutaan tekemään viikon tapahtumista taas trilogia. Mutta siis viikko oli ihan mahtava, ei kyllä yhtään kaduta että lähdin, päinvastoin, mielettömiä ihmisiä, paljon alkomahooolia, ja saksaa. Viimeiseksi mainittua kuitenkin sujuvasti vain humalassa. Mutta siis valokuvia ei ole paljoa, oli niin paljon muuta tekemistä, mutta lupaan niitäkin tänne tänään  laittaa. Mutta siis harvinainen tilanne, oli niin kivaa ettei ehtinyt tehdä jotain normaalia asiaa!! Toll! 


Opetus: 
Eli siis olin kielikurssilla Deutsch Institut Tirolissa. Paikka järjestää kielikursseja, jotka alkavat joka viikko. Eli siis mahdollisuuksia on olla paikan päällä viikosta kuukauteen, ja parhaimmillaan puoleen vuoteen. Homma on kuitenkin aika kallista, esim. mun opetukset maksoivat 410 e viideltä päivältä, ja opetusta oli "vain" 9-12.30. En sillain kokenut, että olisin oppinut mitään überuutta, mutta opetuksen taso oli todella hyvää, ja nyt tajusin ensimmäistä kertaa muutamia vaikeampia kielioppijuttuja. Meitä neljää (huom! pääsin kokeneimpien ryhmään!) ihmistä opetti sellanen 60v hassu setä,  joka pakotti kaikki puhumaan saksaa. Eli siis englanniksi ei saanut kommunikoida. Kyseinen herra istui myös seurassamme kerran kaljalla, ja koko ajan huuteli meille että "DEUUUTSCH BITTE." Eli siis opetus tapahtui keskustellen, joka oli todella raskasta henkisesti, mutta onneks me naurettiin koko ajan ja kaikki oli yhtä suuressa pulassa. Mutta siis ihan kullanarvoista puhumiskokemusta sain, ja opin nyt oikeasti saksan adjektiivien käytön, en sillain vaan suurinpiirtein. Ja kun kyseessä oli niin pieni porukka, yhteishenki oli ihan mieletön. 

Ihmiset:
Eli siis paikalla oli lisäkseni 6 tyyppiä, jotka viettävät koko talven opiskellen Kitzbühelissä kieltä, ja saavat lasketteluvalmennusta, ja sitten ne yrittää päästä läpi paikallisesta laskettelunopettajatutkinnosta. Ja siihen siis kuuluu kieli + laskettelutaito, ja kummankin pitää olla todella kunnossa. Eli siis oli 2 brittiä, 1 hollantilainen häiskä, australialaistyttö ja yksi irlantilainen. Hollantilaiset on ärsyttäviä kun ne osaa saksaa niin hyvin, eikä ihme se kieli on ihan samanlaista!! Ja sitten vielä mun ja noiden laskettelutyyppien lisäksi oli äiti ja tytär briteistä, jotka oli asuneet 10 vuotta Dubaissa, ja nyt ne oli hommanut talveksi kämpän Kitzbühelistä, ja ne opetteli nyt muutaman viikon kurssillaan kieltä. Siis en muista koska olisin nauranut niin paljon kun noiden ihmisten kanssa, kaikki oli ihan superihania ja hauskoja. 



Muuta: 
Sain loppuun mun täykkärituotantokaudet (6). Huolestuttavaa, vähän päälle kuukaudessa. Koko viikon satoi, mutta ei haitannut yhtään. Söin paljon kakkuja ja ihania leipiä. Rakastan täkäläisiä kahviloita ja kauppoja, tuoreita leivonnaisia ja leipiä saa joka nurkan takaa halvalla! Ja siis join aika paljon alkoholia, toisaalta olen kyllä ollut sen tarpeessakin. Itävalta tekee ihmisistä vähän hulluja, esim. brittiläinen Sioned oli kasvissyöjä, eikä juonut yhtään alkoholia ennen kun tuli tänne. Kuukausi on kulunut, ja joka päivä uppoaa pari kaljaa ja lihaa on pakko syödä kun ei oo muutakaan! Mutta siis. Fun fun fun! 

Itsetunto

Mä oon yrittänyt olla vahva, mut nyt jotenki tuntuu, että alkaa homma kaatumaan. En tiiä pitäiskö tätä julkaista täällä, mut en tiiä miten muuten saisin tän sanottua ihmisille, sillä nyt mun täytyy saada muutos tähän(omaan elämääni). Yrittäessäni tehdä tota oppimispäiväkirjaa, luin että hyvä johtaminen lähtee hyvästä itsensä johtamisesta ja hyvä itsensä johtaminen lähtee taas siitä, että tuntee itsensä (tietää missä on hyvä, mitä pitäisi kehittää yms). Samaten hyvä johtaja on itsevarma. Ja nyt mä puhun mun itsevarmuudesta. 

En tiiä millasena ihmiset ja mun kaverit on nähnyt mut, mutta mulla on oikeesti tosi heikko itsetunto. Nyt kun koulu alkoi taas ja muutettua Seinäjoelle, oon yrittäny tulla itsevarmemmaksi, mut se on oikeesti tosi tosi vaikeeta. En tiiä johtuuko se siitä, että mun heikko itsetunto on jo lähtösin ala-asteelta. Siellä olin aina pisin, tytöistä ja pojista, joten sitä kautta tunsin itseni jo ”oudoksi”.  Se että kävi koulun pienellä paikkakunnalla ja kaikki tunsi sut ala-asteelta lähtien, ei auttanu asiaa, vaan päässä soi ne kaikki asiat mitä sulle on tapahtunut. Yläasteella oli ehkä jo vähän helpompaa, mut ärrä-vika piti mun itsetunnon edelleen alhaalla.

Rakastan lentopalloa yli kaiken ja haluisin vaan reenata sitä koko ajan. Mutta jotenkin siinä myös mun alhainen itsetunto vaikuttaa. Junnu ajoilla yritin olla tosi hyvä, käydä reeneissä paljon, pitää oma asenne kohdillaan ja yritin tehdä parhaimpani. Reenasin ja pelasin saman porukan kanssa monta vuotta. Aina tuntui, että muut sai valmentajan huomion(kehut). Tuntui, että mua ei koskaan kehuttu, vaan aina meni kehut muille vaikka luulin, että olin tehnyt hyvää työtä. Oli aivan sellainen fiilis, että muiden itsetuntoa yritettiin pönkittää mahdollisimman paljon, että ne onnistuisi. No, nyt on porukka vaihtunut ja reenaaminen maistuu taas yhtä hyvin. Luulin, että nyt unohtaisin arvostamisen pelaajana, mut nyt pari viimeistä peliä on tuntunut taas paskalta. Reenaan ihan sairaasti ja yritän kehittyä koko ajan. Sitten se fiilis menee pelissä. Lajia harrastavat tietävät miltä tuntuu, kun ei saa passia. Junnu aikoina en ollut hyvä lyömään, mutta nyt tilanne on onneks parantunut, enää ei tule sellaista paniikkia, jos passi ei oo kohdillaan ja yritän parhaimpani. En tiiä onko tää vielä jotain alkujännitystä meidän passarilta, sillä meidän yhteistyö on ollut vasta pari kk. Reeneissä kyllä saan passia mutta en pelissä. Tänäänkin sain oikeesti viisi passia neljään erään. Miten siinä sitten motivoidut, kun valmentajatkaan eivät sano passarille siitä?

Lisäksi tuntuu, että en saa tarpeeksi arvostusta mun kavereilta. Tai siis mun ”motto” on, että kohtele muita kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan. Oon luonteeltani ystävällinen ja haluan miellyttää ystäviäni. Jos joku pyytää mua tekemään jotain, esim. laittamaan hiukset, kun mennään baariin, niin ei mua haittaa, se on oikeesti tosi kivaa! =) Mä tykkään myös huomioida mun kavereita, siten että ne ei sitä ite pyydä. Musta olis tosi mukavaa ja ihanaa, että mun kaverit tekis mulle kanssa niin, ettei tarvis aina olla kysymässä, että voitko laittaa mun tukan yms. En tiiä oonko väärässä, mutta musta tuntuu, että mä annan mun ystäville paljon enemmän kuin mitä mä saan niiltä. Ehkä tässäkin on takana se, että mä luulen et mun ystävät jättää mut, ja sen takia yritän miellyttää niitä (ehkä liikaakin?). Se ehkä mua pelottaa eniten. Tiiän kyllä, että niin ei tuu koskaan tapahtumaan, mutta siltä tuntuu.

Lukiossa ja ammattikorkeakoulussa on nyt onneks helpottanu vähän, mutta en silti ole kauheen itsevarma. Vaikeinta on baareissa ja bileissä käyminen.  Kun on aina ollut porukan isokokoisin ja akneihoinen, ei siinä paljoa mitään kontakteja vastakkaisen sukupuolen kanssa ole ollut. Jos porukassa on jätkiä, oon aina se hiljasin ja huomaamattomin, se joka on hieman syrjemmässä ja tarkkailee tilannetta. Lisäksi kaikki mun kaverit on tajuttoman kauniita, hyvä kroppasia ja joillakin on aivan mahtava asenne elämää kohtaan. Baarissakin aina kun tulee jotain jätkiä jutteleen, vetäydyn taka-alalle ja tyrkytän ja työnnän mun kavereita valokeilaan, yrittäen saada ne näyttämään vielä paremmilta. Sitten jos joku sattuu huomioimaan mut (hyvin harvoin), hämmennyn ihan täysin, enkä tiedä yhtään miten pitäis reagoida, koska mulle on harvoin käynyt niin että jätkät juttelee mulle(en osaa siis reagoida siihen..). Tavallaan tyrmään heti sen ajatuksen, että jotakin kiinnostais mun seura ja mä.

Sekään ei auta, että menin kesän alussa ihastumaan slovenialaiseen jätkään, joka oli oikeesti renttu ja kusipää. Siinähän se kesä ja koulun alku meni, että tajusin että se vaan käytti mua hyväkseen.  Kaiken huippu on, että koulun alussa ihastuin uuteen oppilaaseen ja nyt päätin, että oon kerrankin rohkea ja tutustun siihen. No kerrotaanko tästä tarinasta se, että ei mennyt niin kuin olisin halunnu. Hyvin humaltoituneet ihmiset + ihastuminen ei ole hyvä yhdistelmä. Tää tarina on tällä hetkellä siinä tilassa, että laitoin txt ko. herralle(olisin halunnu vaan keskustella tapahtuneet asiat halki…), jolta ei oo kuulunut mitään vastausta tähän päivään mennessä.. Jep jep, näen tätä tyyppiä joka päivä koulussa. Oon kussut kaikki mun vähäiset miesjutut!

Mua ahdistaa käydä baareissa sen takia, kun mun kaverit saa kaikki jätkien huomiot ja sitten mä seison taka-alalla näyttäen tyhmältä. Se siinä ahdistaa, että jää yksin. Ei mun kaverit voi sille mitään, että jätkät tulee niille jutteleen. Enkä oo nyt sillai, että kaikkien pitäis tulla jutteleen mulle, ei todellakaan! Muutamana baarikertana on käynyt niin, että oon lähtenyt jo aikasemmin kotiin, kun en oo kehdannu olla siinä tilanteessa kun ollaan tanssilattialla ja mun ystävillä on jotain jätkiä ympärillä ja ne(jätkät) on selvästi kiinnostunut niistä. Jotenkin silloin tuntuu, että oon ”kolmas/viides pyörä” ja että mun kaverit haluaa musta eroon, ku niillä on jätkä siinä ja mä oon yksin. Haluun silloin helpottaa sen kaverin tilannetta, että sen ei tarvii ”huolehtia” musta, että jäänkö yksin jos se on sen jätkän kanssa. Tavallaan teen päätöksen sen kaverin puolesta, vaikka oikeesti mulla ei oo hajuakaan että mitä se kaveri tahtois tehdä. Mut siis kyllä mä siis tykkään käydä baareissa mun ystävien kanssa, on kivaa tanssia ja arvostella muiden vaatevalintoja ja muuten vaan juoruilla.. Ainoastaan tää miesjuttu ahdistaa mua siellä. Tänäänkin jäin kotiin, vaikka oltiin suunniteltu et mennään baariin. Jotenkin vaan tää päivä meni ihan perseelleen ku hävittiin meidän peli päivällä. Ja lisäks mulla on selkä paskana, sitä särkee koko ajan(tekosyitä...)

Oon vaan angstannu kotona mun kämppikselle ja mun toiselle kaverille, kun se tuli yöks ja meidän piti mennä baariin. Olin niille vaan tosi tyly. Ne on molemmat super-kauniita ja jotenkin mua vaan taas ahdisti lähtee sinne baariin. Ne yritti saada mua sinne, pyytivät tosi monta kertaa yms. Silti olin vaan täyskusipää niille. Ennen ku ne lähti, ne kävi molemmat pussaamassa mua poskelle ja sitten ku ne oli lähteny, huomasin että ne oli jättänyt ympäri kämppää lappuja, joissa oli kaikkee tosi kivoja tekstejä <3 Se piristi vähän, mut jotenkin oon ihan maassa. Luulin, että oon päässy tästä(ahdistus) jo eroon, mut tänään tää tuli jotenkin taas pintaan :/ 

Oon miettinyt jo kauan, että mun pitäis puhua tästä (mun itsetunto yms)  mun kämppiksen kanssa, mutta en oo vaan sitten uskaltanut. Itseasiassa tosi kauan. Tuntuu tyhmältä, että tän sanomiseen tarvittiin hävitty peli, univelkaa, koulustressiä ja kipee selkä. Tiedän, että mun ei oikeesti pitäsi välittää siitä mitä muut ajattelee, mutta miten siihen pystyy? Ja miten kasvatat sellaisen itsetuntoa, jolla se ei oo koskaan ollut korkeella? Mulla ei ole mitään tietoa, että millainen se fiilis on! Tää on se mihin oon aina tottunut, muiden varjossa eläminen. Ehkä mä mietin liikaa, mun kaverin sanoen. En tiiä yhtään pysyittekö yhtään kärryillä tän tekstin suhteen ja voi olla että en oo saanut sanottua kaikkee mitä halusin. Mut nyt tuntuu vähän paremmalle, kun sain tästä kerrottua. Ja sori kaverit, älkää ”ampuko”… :)

Ja hei, tein Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori testin (ei, en huvin vuoksi, sisälty oppimispäiväkirjan tekoon..) (http://fi.wikipedia.org/wiki/Myers%E2%80%93Briggsin_tyyppi-indikaattori) ja tulokseni oli ISFP. Tässä vähän tekstiä, että ymmärtää mun persoonaa (pitää muuten aika hyvin paikkansa):

Vaikka ISFP on luonteeltaan sisäänpäinkääntynyt, hän kokeilee rohkeasti kaikkea uutta, kiinnostuu uusista muotivirtauksista ja innostuu uusista harrastuksista, jotka kulloinkin ovat "in". Vetäytyvästä luonteesta huolimatta hän nauttii keskipisteenä olemisesta. ISFP nauttii elämästä tässä ja nyt, ja jos mahdollisuudet kaiken uuden kokemiseen tukahdutetaan, hän ahdistuu ajatuksesta. Kanssaihmisiä kohtaan ISFP kohtelee hienotunteisesti. Häntä ei häiritse, jos joku on eri mieltä asioista kuin hän. ISFP:tä ajaa kilpailuvietti, jolle häviäminen on vaikeaa. Lisäksi hän tuntee vetoa riskinottamiseen. Spontaanista laadusta johtuen ISFP:llä saattaa olla vaikeuksia keskittyä opiskeluun tai työhönsä, koska arvostaa kokemuksia ja niistä saatuja tuntemuksia. Tunteet voivat vaihdella laidasta toiseen. Innostus voi vaihtua tylsyydeksi tuossa tuokiossa, mikä vaati kärsivällisyyttä kanssaihmisiltä.

ISFPs tend to be quiet and introverted with strong feelings of empathy for others. ISFPs are creative and sensitive, dislike strict regimens and routines and prefer visuals and art to facts and figures. Kindness and service are common virtues of an ISFP.