Kisuja ja pakkaspäiviä

Minni

Minni & Mulan

Pesuhetki 

Vanha rouva Daisy

Kunkku Pähkinä

Kunkku Pähkinä merihädässä

Hyvää joulua! Merry Christmas!

Huh

Tänään ei oo mennyt mikään pieleen (fingers crossed silti.) Olin aamulla ihan paniikissa, kun iskä yhtäkkiä ilmestyikin koululle, kun venailin siellä Leonardoa. Tarkisti kai vaan et oon täällä. Lol. Olin kyl tosi kusipää sille, teki mieli sanoo et varasin 7 minuutin matkaan 20 minuuttia, käytin metroa (lol) ja olin 10 minuuttia etuajassa. Ihme varmistelua, en tiedä et mikä toikin juttu oli. Lucy ja perheen äiti oli hakemassa vanhinta poikaa Innsbruckista, joten sain rauhassa kaksin riehua Leonardon kanssa aamupäivän, joka oli tosi jees. Ei vaan pysty rauhoittuman, koko ajan miettii et koska tulee joku kauhea ylläri eteen. 

Kurjaa

En mä tiedä mistä tää nyt johtuu, mutta en jaksa sitä kun perheen äiti kohtelee mua kun ilmaa, ja kaikesta on jotain huomautettavaa. Eilen illalla kun olin lastenvahtivuorossa, en ollut kuullut kun 8v oli hiipinyt salaa yläkertaan, ja äiti oli tosi vihanen kun en ollut tarpeeksi tarkkaavainen, hänen mielestään pitäisi kuulla jos ovi aukeaa. Tänä aamuna se rynni mun huoneeseen, ja tuli moittimaan kun lähden hänen mielestään liian myöhään hakemaan poikaa koulusta. Olin kuitenkin taas koululla 5 minuuttia aikaisemmin kuin pitäisi. Tai oikeasti, en oo kuullu sanaa kiitos noin sataan vuoteen, oon ollu ihan mielettömän uupunut ja väsynyt, itken enemmän kun puhun, ja mikään ei riitä. Saan kiitokseksi lisää töitä ja väliinpitämättömiä katseita.  

Nyt oon taas maailman huonoin au pair, mikä ei muka tee hommiaan kunnolla. Tottakai mulle on vahinkojakin sattunut, ja unohduksia, mutta silti mun mielestä mä en ansaitse niin paljoa paskaa niskaan kun nyt tällä hetkellä saan. Ja no, kaikki tietysti sanoo että puhukaa asioista, mutta kun toi äiti on vaan niin väliinpitämättömän typerä tällä hetkellä, niin siltä ei saa mitään järkevää vastausta edes arkipäiväiseen kysymykseen kun olkapäiden kohauttaminen. Ja mun mielestä olis tosi vaikea keskustella asioista, kun tiedän että se päätyisi kuitenkin siihen lopputulokseen, että mun pitäisi olla parempi ja tarkkaavaisempi. 

Mä haluisin perheen missä multa kysyttäs miten mulla menee, ja  miten mä voin, mä kuitenkin asun täällä, vaikka töissä olenkin. Hitto. Ei näiden kanssa voi tällä hetkellä muuta kun saada paskaa niskaansa. Mun mielestä on myös tosi surullista, että me ei olla tutustuttu tarpeeks, tai mä oon aina se joka pitää sitä keskustelua yllä ja kysyn niiden asioista. Multa ei olla ikinä kysytty mitään henkilökohtasta, henkilökohtasin tais olla se, että ratsastanko mä, kun ne näki mun lukevan hevoslehteä. 

Mä aion sietää tätä vielä hetken, jos vuodenvaihteen jälkeen ei tuu muutosta, oon kyllä ihan valmis lähtemään vaikka taksin Suomeen. Tällästä tällä kertaa. Olkaa oikeasti iloisia jos teidän hostperheitä kiinnostaa se, mitä te teette ja kuka te oikeasti olette. 

Vauvauutisia!

Oi voi. Meille on tullut uusi kissa. Aluksi olin erittäin paljon vastaan kyseistä ideaa ja olen edelleenkin sitä mieltä, että äiti yrittää lievittää meidän(minun ja siskoni) pesästä lähtöä uudella hoidokilla. Mutta onhan se nyt aivan ihana! Vielä siihen hetkeenkin, ennen kuin pentu meille tuli, olin vastahakoinen, sillä olihan meillä jo entuudestaan kaksi kisulia viihdyttämässä meitä. Tällä hetkellä meistä on tullut kuitenkin Minnin kanssa parhaat ystävykset. Tai toivottavasti. Osaa meinaan olla aika vaativa tuo neiti. Ja on saanut Daisyn ja Mulanin otteeseensa. Ainakin Mullin. 


No nyt kun tämä pikkuriiviö on meille saapunut, niin talo on kuin real life Simon's cat. 

Olen nauranut niin paljon, kun Minni ja Mulan leikkivät. Mulan yrittää olla vielä cool Minnin suhteen, mutta olen varma, että muutaman viikon päästä nämä kaksi kaveria ovat ylimmät ystävykset! =) 

Daisy & Mulan winter 2011

Minni & Mulan parin viikon yhteiselon jälkeen 

Jos onnistuu ja saadaan hyvänlaatuista videomateriaalia, niin voin yrittää laittaa Mullin ja Minnin leikkejä tänne. Ja niin tiedoksi kaikille, Mulan on poika, vaikka nimi antaakin ymmärtää muuta. Pieniä lapsuksia tapahtunut kissaa ottaessa ;D Sillä eihän tyttökissa voisi olla noin jäätävän iso! 

Ai niin sellainen pikkujuttu vielä. Tänään taisi olla joku ihmeen Swedish house mafia soittamassa Hartwall Areenalla ja joku onnekas omistaa vielä kenttälipun.. Siitä sitten huomenna! 

Sitä tätä tota

No siis olen ehkä ollut viime aikoina liiankin huonolla tuulella, eilen oli ihan kauhea päivä myös vaikka oli vapaata. Menin Landeckiin tekemään jotain ihme ilmoitusta, jonka Au pairin pitää tehdä 3kk kuluessa, jos aikoo viipyä maassa enemmän kuin 6kk, jos olen oikein ymmärtänyt. Eli sen jutun nimi on Anmeldebescheinigung, ei aavistustakaan mitä kyseinen juttu on suomeks. Hommaan tarvi mukaan työsopparin, passin, muuttoilmoituksen Itävallassa ja sitten.... no vakuuutuspaperin, jota mulla ei tietty ollu mukana. Yritin tarjota vaikka mitä vaihtoehtoa, mutta ei käynyt kun joku paperi. Eurooppalainen sairaanhoitokorttikaan/matkavakuutuskortti ei käyny "en mä tästä nää onko sut vakuutettu vai ei!!", typerää!!  Ja noi ei todellakaan osannut puhua mitään englantia, joten jäi kyllä ihan mysteeriksi, että mikä paperi sitten pitää olla mukana. Ehkä soitan vaan vakuutusyhtiöön ja kysyin...Joskus. No, 2 viikkoa aikaa ( miinus joulupyhät...) 

Sitten menin siitä Innsbruckiin shoppailemaan, ja kameran olin unohtanut kotiin tietysti myös. No Innsbruckissahan tietty satoi VETTÄ, ja totesin vaan että shoppailen nyt koko rahan edestä kun ärsytti niin paljon. Itävallassa on tosi syvältä shoppailla, tai ei oo mitään Topshopia tai muuta, vaan sillain Only/Vero Moda/HM/Mango. Tai oikeesti Joensuussakin on paremmat shoppailumahdollisuudet! No sit ostin vaan meikkejä/hajuveden itelleni joululahjaks, rahaa meni... paljon mutta totesin et joulu on kerran vuodessa.

Oon ettiny itelleni uutta hajuvettä, sellasta mikä käy tilanteeseen kun tilanteeseen. Nyt sen ehkä löysin, 

Lancômen La vie est belle:n, en oikein itseasiassa tiedä et tuoksuuko se liian tiskivedeltä mun makuuni, mutta totutellaan. En malta luopua vakiohajuvedestäni, saatika ostaa uusia kilpakumppaneita,  Emporio Armanin Diamonds on kuitenkin se ykkössuosikki, kuluu litroittain vuodessa.  

Perheen lapsille ostin lahjaksi Peppi Pitkätossu-kirjan saksaksi, ja sitten noille vanhemmille vaan sellasta pientä sälää, kynttilän, alustan, lautasliinoja, ja sit hommaan vielä jotain suklaata lisäks. Totesin, ettei mun oikeasti tarvi mitään isoa ostaa, ja kun näillä on jo kaikkea, niin ihan sama. Kunhan nyt jotain hommaa, ja ajatus on tietty tärkein.

Äiti oli lähettäny mulle pienen paketin (vaikka sovittiin ettei mitään sitten lähetetä), joka oli ihan paras!! Kielsin kaikkia ihmisiä lähettämästä mulle joululahjoja, koska en a. tarvi mitään tänne ja c. en ikinä pääse lentokoneesta ulos vappuna jos tavaramääräni vielä tästä kasvaa. Paketissa oli ensinnäkin ehkä maailman söpöin kortti, hahaha lapsuuskuva musta ja siskostani, ei ehkä taiteellisesti mikään mestariteos mut silti aivan ihana!!

Ja sitten loppu paketista paljastu kaikkia lempiasioitani, kuten JÄLKIUUNILEIPÄÄ! Siis ainoa asia mitä Suomesta oikeasti kaipaan on kunnon ruisleipä... Mutta voi että, paras joululahja ikinä. 

Kakkaa (lumella)

Joo, en oo hetkeen kirjoitellu, ja siihen on ihan syy, ja se on se että elämä on ollut aika helvettiä viime aikoina. Eli siis kun vaihdettiin äidin kanssa vähän työjuttuja, niin oon ollut vaan ihan kuollut, ja vapaa-aika on mennyt joko a. itkemiseen b. nukkumiseen tai c. juomiseen. Siis kaikki on ihan hyvin, noi lapset vaan tappaa mut henkisesti, ne on ollut ihan sekasin ja tosi ikävällä tuulella, tai ne on tapellut koko ajan, ja koko ajan on ollut joku huonosti. Ja sitten kun ne on sen ikäsiä/tasosia (kuulostaapa karulta), niin ne ei osaa yhtään leikkiä keskenään, ja niitä pitää koko ajan viihdyttää. Eli se 4,5 h mitä niiden kanssa suurinpiirtein olen päivällä, on ihan liikaa, kun tuun huoneeseen, niin nukahdan saman tien/makaan sängyssä ja teen hidasta kuolemaa. 

Sitten kuitenkin herään vielä tietysti, ja sitten oon ehkä hetken selvillä vesillä, meen kaheltatoista nukkumaan ja sitten herään just ennen kun pitäis lähteä hakemaan Leonardoa, ja sitten hyvässä lykyssä Lucy vielä itkee ja vikisee nukkuessaankin, ja en voi silloinkaan nukkua. Ja tosiaankin nukun niitä 12 tunnin yöunia JOKA yö. Ja aina tuntuu aamulla siltä ettei jaksa herätä. 

Ja sitten tuntuu vielä siltä, ettei noi vanhemmat jotenkin yhtään arvosta mun työtä, tuntuu et teen kaiken väärin ja oon vaan tiellä. Tai mitä mä nyt kaipaisin, olis se, et ne kysyis et miten menee ja miltä tuntuu, mut ne ei sano mitään. Tai haluisin vaan tietää, että mitä mieltä ne on mun hommista ja miten hyvin niitä teen. Tai on vaan masentavaa olla sellasena kotiorjana, joka vaan komentaa lapsia, ja sitten mun sosiaalinen elämä onkin siinä. Olis ihan mieletöntä, jos olis aikaa/jaksamista nähdä kavereitä täällä, me ollaan Carolinan kanssa molemmat ihan poikki, senkin perheen lapset on kuulemma dilledong ja mitään muuta ei ehdi tekemään.

Nyt taas menen vahtimaan noita pieniä mulkeroita. Jos musta ei kuulu mitään hetkeen, luultavasti oon jossain Filippiineilleä. Antaisin mitä vaan nyt omasta kodista, paksusta hallinto-oikeuden kirjasta ja viinApullosta. 

Iskuyrityksiä ja uusi työnkuva

Perheen äitini ilmoitti eilen, että tehdään vähän poikkeusjuttuja joulukuussa, koska... no, se haluaa mielummin siivota kun olla lasten kanssa, minkä ymmärrän kyllä ihan hyvin, Lucy on niin monsteri että vähemmästäkin hermot menee. Kaikella rakkaudella. Eli siis nyt loppukuun aikana mun tarvii tulla töihin vasta klo 12.30, tai mun täytyy sillon olla hakemassa Leonardoa koulusta, mikä on tosi jees. Sitten me mennään yhdessä syömään aina noiden ravintolaan, ja... siellä on törkeen kuuma tarjoilija ja muitakin ongelmia. Avaudun näistä myöhemmin. Sitten musta tuntuu että kuulin hieman väärin, eli äiti sanoi myös että mun tarvisi vaan silittää tarvittaessa vaatteet illalla, ja se tekis kaikki loput hommat. Makes no sense, en ymmärrä että onko tämä totta ollenkaan. Eli siis nyt olisin vaan lapsien kanssa iltapäivän + vahdin sitten illalla niitä, eli katon telkkaa/silitän/dataan/nukun. 

No, eilen en kyllä nukkunut illalla ollenkaan, Lucy päätti herätä yhdentoista maissa, ja sitten se ei ees itkeny, se vaan ihan normaalisti tuijotteli, ja oli tosi pirteä, vähän silmät vaan seiso päässä. No, yritin saada sitä sitten takasin nukkumaan, lauloin varmaan tuhat laulua, jopa Bohemian Rhapsodyn (en keksiny enää lastenlauluja) ja ei, hän vaan halusi valvoa ja bilettää. No sitten nukahdin itsekin siinä välissä, ja äiti tuli 12 kotiin, ja otti sit Lucyn. No, Lucy oli sit vielä valvonut 1,5 h sen jälkeenkin, ja sekin oli nukahtanut kesken kaiken. Saamari. 

Niin, ne ravintolaoongelmat. No siis me "joudutaan" syömään nyt siellä melkein joka päivä ennen joulua. Siellä on tosi hauska henkilökuntaa, oon tutustunu sellaseen tarjoilijatyttöön, joka on tosi tosi ihana ja hauska. Ja sitten siellä on se toinen tarjoilija, vanhempi mies, tosi komee.  Se ei tosin oo se ongelma, vaan ongelma on eräs asiakas, Intersportin myyjä, sellanen vähän tatuointeja/lihaksia/ varmaan snoukkaa, on siellä työporukalla aina samaan aikaan syömässä kun mekin. Ja kun täällä kaikki tuntee toisensa, niin ne kaikki intersport-tyypit sit aina vaan jutskaa ton perheen iskän/Leonardon kanssa (kuka nyt Leonardon kanssa ei jutskais...) ja sit se sama kyseinen tatuointiherra aina sit kiusaa lapsia ja naurattaa niitä. Melkein jo niin paljon et mua ärsyttää. No.. sitten tänään sain silmäniskun, ja sitten se sama häiskä tuli kyselemään et mitä teen illalla. Tosi kurja ongelma kaiken kaikkiaan. 

Illalla kuitenkin tänään ajattelin katsoa leffoja ja syödä herkkuja. Nyt kuitenkin olisi vielä edessä se huoneen laitto, tavarat on jo siirretty mutta sit pitäis vielä kylppäri siivota ja pestä pyykkiä. Mun vapaa-aika loppuu kesken, ehkä ihan hyvä etten ehdi tatuointiherran kanssa kaljalle. Ja I love my boyfriend. 

Huonehypetystä

A. kattokaa  mikä näköala!! Oon nyt pari kuukautta tuijottanu naapurin seinää/ kattoa, joten good good.  Kuva on otettu ikkunasta, joten siinä seikkailee joku outo valoilmiö. 

Ps. Ihana sänky!! Muuten sisustus... no, vois tyylikkäämmin voisi asiat tehdä, mut tarpeeks hyvä mulle, perfect, ainakin verrattuna aikaisempiin kokonaisuuksiin!

Nyt sitten vaan... en jaksa siirtää mun kamoja. Tein sen just, nyt onneks välimatkaa on vaan muutama metri mut silti aloittaminen on suurin urakka.

Perheen äiti selitti mulle jotain silityslaudasta yläkerrasta, ja jotain jonkun siirtelystä, ja sanoin vaan et okay, ehkä ymmärsin mistä oli kyse, eli et voisin silittää myös yläkerrassa. Mut.... ei kyl hajuakaan silti Siis au pair vinkki osa 666666, kysy uudestaan josset ymmärrä. Nyt oon taas pulassa kun luulin ymmärtäväni. 

Uusi huone!

Kolmas kerta toden sanoo, eli saan nyt sittenkin vielä uuden huoneen, mikä on VALTAVA, iso parisänky, iso kaappi, oma kylppäri, kylpyamme, ja mikä parasta, täysin oma rauha. Perheen vanhin poika saa tän mun sisustuksen mestariteoksen asuttavakseen, ei tuu ikävä. Parasta on, että tämä tapahtui ilman mun valitusta, kerran vaan sanoin että huoneessani on kylmä. Nää meidän huoneet siis sijaitsee samassa talossa, samassa kerroksessa kun toi perhe, mutta eri puolella. Oon kyllä ehkä maailman onnellisin. 

Lucy alkaa olla tosi pieni monsteri, koko päivän se on vaan vikissy, sillain "das das this this mama mama mä mä", siis oikeasti koko päivän. Nyt sillä on ihme uhmakokeiluvaihe päällä, jos ei saa mitä haluaa, niin hirvee kiukkukohtaus, ja hyvässä lykyssä lentää joku palikka vielä otsaan. Välillä se unohtaa aina et sitä ärsyttää ja jää tanssimaan musiikin tai jonkun mainoslaulun tahtiin, mutta sitten se mä mä mä yhyy-vaihe jatkuu. 

Ja ulkona on taivaallinen keli, aurinko paistaa, puissa lunta, piti lähteä pitkälle lenkille mutta sekin jäi nyt tekemättä kun tuli tämä ihana muutto eteen, sen kyllä hoidan salamannopeasti. Sääennuste tosin näytti, että lauantaina ja sunnuntaina lämpötila kohoaisi jopa yli +5 asteen, toivottavasti ei, nyt on täydellistä. Illalla sitten taas lasten vahtimista ja silitystä ja  miljoona jaksoa täykkäreitä. 

Crazyt bileet eli Leonardon kaverisynttärit

 Siis muistatteko te ne ajat kun pidettiin vielä vanhoja kunnon kaverisynttäreitä? No siis mitä minä muistan, niin ollaan me kyllä ala-asteen bileissä riehuttu, mutta en kyllä muista joukkotappelua tai ihan mieletöntä melua. Vaikka Leonardon synttäreillä oli vain 9 vierasta, niin meno kyllä yltyi niihin mittoihin, että mun teki mieli itkeä, vaikka paljon kestänkin. Mutta Leonardo oli kuitenkin bileisiinsä hyvinkin tyytyväinen, ja sehän oli tärkeintä. Mulle kyllä tulee taas vuoden tauko yli yhdestä ala-asteikäisestä kerrallaan, en vaan kestä kun on se pojat vs. tytöt asetelma, pojat osaa vielä kiljua, kiitos luojalle että se taito katoaa sitten vanhemmalla iällä, ja sitten on coolia juoda liikaa limsaa ja riehua ihan hulluna sokerihumalassa. En pysty tapahtunutta analysoimaan enempää ennen kuin kuuloni on palautunut, mutta tässä muutama kuva juhlallisuuksista.

Leonardon Woody-kakku! Sitä onneksi jäi niin voin syödä sen illalla loppuun. 

Spiderman-laseja, how cool is that!

Aikuisten bileet keittiössä. Tällä perheellä on ihan hurjan kivoja perhetuttuja, jotka aina sillon tällön poikkeilee täällä. Oli muutenkin kiva, et kun vanhempia poikkes käymään kanssa, niin niille tarjottiin kans olutta/muuta ruokaa/ tarjottavaa ym.  Suomessa vaan lapset heitetään synttäreille ja painutaan meneen äkkiä... Toisaaalta kyllä ymmärrän senkin. 

Ja hämsymiesteema jatkuu... haha. 

Ohjelmana synttäreillä oli vaan pullonpyöritys, ja kun pullo osui sinuun, niin piti antaa Leonardolle lahja. Sillain hillitysti vuorollaan. No ei, loppujen lopuks kaikki makas maassa päällekäin ja riehu ja kilju. Sitten toisena ohjelmanumerona oli ilmapallojen heitto tikalla seinästä, ja sitten siellä ilmapallon sisällä oli karkkia, jotka sai sitten kun osui ja pallo rikkoutui. Sekin tosin päättyi väkivaltaisuuksiin. Sitten Leonardon huoneessa soi musa ja diskopallo pyöri, mutta no eihän kukaan tanssinut, vaan kaikki riehu kerrossängyssä, jouduin irrottamaan pari lapsosta toisistaan, koska meinasi käydä huonosti... Jeez sitä energian määrää. Never again, en halua lapsia, en halua alalle jossa on lapsia, enkä vieraile lasten synttäreillä, tuun vaan kylään jos on joku hyvä tyyppi kyseessä. Mutta siis lapsilla oli tosi hauskaa, siinäs painii niin kauan kun ei ketään satu.

Au pair- hakuprosessista

Olen törmännyt muutamaan ihmiseen, jotka ovat joko valmistumassa keväällä tai miettimässä ensi vuottaan, ja he ovat kysyneet, kannattaako lähteä. Ajattelin, että se ehkä muutamaa muutakin kiinnostaisi, joten ajattelin jakaa hieman kokemuksiani itse hakuprosessista, ja siitä, mitä tämä juttu oikeasti on. Itse mietin todella pitkään lähtöä, ja vasta tämän vuoden heinäkuussa? taisin päättää, että syksyllä olen muualla. Mulla oli tosiaan takana vuosi yliopistoelämää, joten suoraan lukion jälkeen en lähtenyt niinkun tosi moni muu tekee.  Halusin vaan pitkän breikin siihen tavalliseen arkeen, ja lisää miettimisaikaa, mitä oikeasti haluan tehdä isona. 

Itse hakuprosessi... No, lähdin itse lopulta Allianssin Nuorisovaihdon kautta, vaikka se hieman turhan paljon maksoikin verrattuna siihen, mitä palvelua sieltä sai, ja esim. Itävallan yhteistyötoimisto heillä olikin sellainen, minne olisi voinut suoraan hakeutua ilmaiseksikin, joten päätös ehkä hieman harmitti. Tietysti tarvittaessa saan suomalaistakin tukea, mutta toisaalta Itävallan toimisto on se, mihin ollaan aluksi hätätapauksessa yhteydessä. Eli siis kannattaa miettiä tarkkaan, onko se monen sadan euron maksu sen arvoista, perheen voi löytää niin monella muullakin tavalla, ehkä jopa paremminkin, ja no.. jos hieman kärjistää, niin on niitä hullujakin perheitä siellä toimistojenkin listoilla, trust me. 

Itse hakuprosessi Allianssin kautta oli melko haastava, tai se johtui kyllä ehkä myöskin minusta. Paperihommat tein melko hitaasti, mutta sitten kuin kaikki meni läpi, niin sain jo samalla hetkellä kiinnostuneen perheen, mikä vaikutti tosi mahtavalta. Jouduin kuitenkin hylkäämään sen perheen ihan kielellisistä syistä, perheen äiti ei osannut puhua melkein yhtään englantia, ja totesin etten pysty niin suureen haasteeseen. Homma toimi siis niin, että mulle tuli perhetarjouksia kahden toimiston kautta (Itävallan toimisto välitti perhetarjoukset Suomen toimistolle ja sitten vasta mulle), joten... homma oli todella hidasta. Siinä vaiheessa aloin tosiaankin miettimään, että oliko tämä järkevää. Tietysti hain Au pairiksi myös siihen aikaan (elo-syyskuussa), ettei perheitä niin paljoa varsinkaan pienessä maassa ollut tarjolla. Sitten sain pari muutakin tarjousta, jotka eivät vaan olleet hyviä, olin välillä hyvinkin hämmentynyt siitä, miten mulle tarjottiin perhettä ilman, että perhe olisi ollut musta kiinnostunut, ja lopulta kävikin ilmi, että he haluavat au pairin pidemmäksi aikaa, niin sitten siinä prosessissa kesti hyvässä lykyssä viikko, että edes se saatiin selville etten sinne voi lähteä. Prosessi oli siis välillä hyvin turhauttava, välillä mun nirsoudesta johtuen, mutta todellakin myös toimistojen hitaudesta johtuen. En nyt kuitenkaan halua mollata kyseisiä toimistoja, koen kuitenkin, että olisin pärjännyt ilmankin, ja Au pair Austrian palvelu on ollut paljon nopeampaa kuin Suomen mielestäni. 

Löysin kuitenkin perheeni n. kuukauden päästä, ja pääsin lähtemään lokakuun alussa. Kyllä sen heti huomasi, kun oikea perhe löytyi, ja kaikki oli jotenkin tosi helppoa ja vaivatonta, sain paljon valokuvia, sähköposteja, ja perhe teki tosi paljon mun puolesta. Eli siis vaikka kannustetaankin siihen, että ei saisi olla turhan nirso, kannattaa oikeasti puntaroida eri asioita. En todellakaan olisi pärjännyt perheessä, missä ei oltaisi puhuttu yhtään englantia, vaikka he olisivat kuinka halunneet mut sinne, ja perheessä olisi ollut hevosia. Ja olisin todellakin halunnut sinne. Ei kannata pelätä sitä, ettei niitä hyviä perheitä löydy, kyllä niitä aina on. Itse meinasin tulla hulluksi, kun mikään ei natsannut, ja toimiston vastaus oli vaan että no ei löydy. 

Hakuprosessiin kannattaa varata aikaa, teki sen sitten mitä kautta tahansa. Suurista maista on helpompi löytää perheitä kun pienistä, se on karu totuus. Kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä suoraan niihin ulkomaisiinkin toimistoihin, jos ei uskalla yksityisesti lähteä perhettä etsimään. Jos olisin tehnyt jotain toisin, olisin skipannut Suomen toimiston välistä, ja etsinyt perhettä joko yksityisesti/ulkomaan toimiston kautta. Ja tietysti varannut paljon aikaa, ja niitä hermoja. Kannattaa selvittää tosi hyvin ja ajoissa, mitä perhe sinulta odottaa, mikä on se työnkuva, ja millaisia tyyppejä tulevassa perheessä on. On se hyvä perhe sitten kaiken sen tuskan ja ahdistuksen arvoista. 

Ps. Lisää aupparikirjoituksia maavalinnasta ja kielitaidosta täältä, ja mun työpäivistä täältä. Ja kaikki Au pair tekstit löytyy tunnisteista, ja myös täältä!

”Så där får man bara inte göra”

No, olettekin varmaat jo huomanneet, miten lempimieheni Chris O'Neill on alkanut Ruotsin kuningashuoneen Arto "tuksun mies" Länsmaniksi. Tällä hetkellä kun Ruotsissa juhlitaan Nobel-voittajia, Chris päätti ensimmäiseksi feidata kaikki juhlatilaisuudet, ja toisekseen näyttää paparazzeille keskisormea samalla kun ulkoilutti pienen pientä jackrusselinterrieriä menneellä viikolla. 

IS

Nobel-gaala on vuosittain miltei tärkein kruunupäiden esiintyminen Ruotsissa, ja ihan syystäkin Chrisille ollaan tästä asiasta suututtu, kuten Aftonbladetille avautunut kuningasperheen ystävä  "Chris verkar inte ha förstått sin roll. Han gör helt fel, säger Herman Lindqvist, historiker och vän till kungafamiljen." No, sitä saa mitä tilaa, sanon minä, jos näyttää keskaria Ruotsin kuningasperheelle (ja erityisesti spekuloivalle kansalle), niin kyllä sitä saa myöskin takaisin näyttää. Suomessakin ollaan suututtu, ja lempimediani (ja luotettavin sellainen) Ilta-Sanomat tekikin kyselyn siitä, kestääkö parin rakkaus (muistatteko, kyseenalaistin tämän jo muutama kuukausi sitten!!), ja tulokset ovat tällä hetkellä seuraavat: 

Onko Chris hyvä mies Madeleinelle? (ks. juttu täältä)

Kyllä, tämä rakkaus kestää  

7%

Tokkopa kestää  

48%

Mies luikkii karkuun ennen alttaria  

45%

    

Ja ääniähän oli annettu kopioimisen hetkelläni 13868 kappaletta, joten mun mielestä asia olisi nyt hyvä ratkaista niin, että Chris tulisi luokseni Serfausiin hiemaan laskettelmaan, ja Madde jäisi suomalaisten miesten helliin hyväilyihin, sillä luotanhan Ilta-Sanomien lukijoihin enemmän kuin omaan äitiini. 

Hä?

Kuten varmaan tiedättekin, asun Itävallan Skånessa eli Tirolissa, missä paikallisten saksa on välillä ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa, ja kun en kieltä muutenkaan täydellisesti osaa, niin multa menee keskusteluja välillä niinkin ohi, etten ymmärrä yhtään sanaa (vrt. saksan kielen opintoja takana 5 vuotta.) Mun mielestä on samalla tosi haastavaa, miten ei voi olla oma itsensä puhuessaan vaikeaa kieltä, jos vertaa vaikka siihen, millainen olisi silloin jos puhuisi englantia tai suomea. Silloin voi valita, mitä sanoja käyttää, jotta voisi olla persoonallisempi, ja sanavarasto on silloin miljoona kertaa laajempi. Kun oma saksa on sillä perheen down-pojan tasolla, niin on tosi vaikeaa olla huumorintajuinen, kohtelias, melko puhelias, mitä mielestäni olen muunkielisessä seurassa. Välillä oikeasti hävettää, ettei vaan yksinkertaisesti pysty muodostamaan lauseita saksaksi, että antaisi itsestään jotenkin järkevän vaikutelman. Tänäänkin perheen äiti ehdotti, että hakee mun prepaid-liittymään lisää saldoa (jos oikein ymmärsin...), ja olin vaan sillain okay, ja tilanne oli jo ohi. Tai tuntuu tosi nololta, että kaikki se aika menee kaikkien lauseiden prosessoimiseen, ja sitten ei pysty edes kiittämään tai reagoimaan niinkun pitäisi.

Sen takia varmaan menin tänä aamuna yläkertaan, ja aloitin vahingossa järkyttävän noin 15 minuutin englanninkielisen puhetulvan, mistä äiti ei ymmärtänyt varmaan puoliakaan. Höpötin pujottelun maailmancupista, potalle opettelemisesta, leivästä, allergiasta ja sairauksista englanniksi taukoamatta. En vaan voinut itselleni mitään, mun mielestä on ihan tuskaaa ja tuhottoman vaikeaa yrittää puhua kaiket päivät saksaa, ei se ole sama asia kun puhua asioista oikeasti. Mun vaan yksinkertaisesti tarvitsi päästä puhumaan. Äiti oli ihan ymmällään, ja oli itsekin vaan että "okay okay" väliin. 

Toinen mielenkiintoinen ilmiö liittyen puhetulviin, on itsekseni puhuminen. Välillä huomaan, että jos vaikka pitäisi järjestellä jotain kaappia, alan puhumaan itsekseni suomea sillain "kirjat tonne, vaatteet tänne." Että herran haltuun vaan, en mä tiedä mitä kieltä puhun kun palaan täältä takaisin, vai olenko tulossa vaihtoehtoisesti hulluksi. Onneksi BBC News auttaa mun kieliongelmassani, saan kommentoida uutisotsikoita ääneen salaa iltaisin kun muut on töissä ihanalla brittiaksentilla. Tällä viikolla on tiedossa varmaan taas outoja puhetulvia, varmaan pian jo ranskaksi, kun poikaystävä on TAAS viikon pois (sadatta kertaa parin kuukauden sisään..) joten suomea kuulee ehkä joka toinen päivä (jos sitäkään), jos joku sattuu soittamaan Skypessä. Siis miten niin sekasin?

Lisää jouluideoita

Joulumieli ei meinaa tulle mulle millään, vaikka lunta on maassa ja vaikka yritän kaikkia joulujuttuja koko ajan tehdä. Jos huomenna tuntuu paremmalta, karkaan kyllä Innsbruckiin joulumarkkinoille + joululahjaostoksille (lähinnä ajattelin ostaa lahjoja itselleni...) koska mul on tasan 2 vapaapäivää ennen jouluaattoa!! Hullua  miten aika menee niin nopeasti. Mutta kynttilöitä on ihan parasta polttaa, ne tuo tunnelmaa pahimpaakin vankityrmään (=mun huone.) Tässä muutama jouluinen kynttiläidea, joita haluaisin toteuttaa, mutta äh äh ei onnistu täällä. Mutta yksinkertaista ja kaunista I think.

*  

* 

               

*

*

        

*   

Fuu fuu

Ei tää tauti näytä lähtevän millään, aamulla tuntui siltä kun olis jääny tuhannen rekan alle, mut onneks muu perhe oli poissa, niin sain rauhassa vaan kuolla imuroinnin/silittämisen välissä, tietysti olisin sen voinut jättää tekemättä, mut sit taas ne kaikki hommat olis siirtyny huomiselle... No nyt on ainakin kaikki tehty, viimesen silitettävän paidan kohdalla meinas jalat mennä alta. Vihaan sairastaa yksin, on paljon kivempaa jos kotona on ihmisiä jotka voi vaan käskee kauppaan hakeen herkkuja. Nyt en jaksanut ees ravintolaan kävellä syömään.. Mutta eiköhän tää joskus sadan vuoden päästä helpota. Nyt sentään mun huoneessa ei tarvi olla 4 housut jalassa, sillä joku oli tehnyt tälle lämmitykselle jotain. 

Haluaisin päivittä blogia vähän paremmin mutta nyt musta ei ole kyllä siihen. Excusez-moi.

Hidas ja ruma flunssapäivä

Kehittelin sitten taas itselleni flunssan, jo toista kertaa parin kuukauden sisään, ja kyllä todellakin syytän tästä mun huonetta, täällä on jäätävän kylmä, joudun nukkumaan kaks neuletakkia päällä, samoin sit mul on kahet housut ja parit villasukat, jeez tuun hulluks. Mutta siis oon kuitenkin ihan pystyssä, olin normaalisti "töissä" iltapäivän, ja sit onneks Elias, Leonardon bff tuli kylään niin pojat sai keskenään sitten riekkua ja mä pääsin vähän rauhottumaan. Ärysttävää tällänen puolisairas olo, tai kurkku on tosi kipee ja väsyttää, mut sit taas toisaalta oon ihan pirtee. No, toivottavasti pääsisin eroon tästä taudista PIAN bitte. 

Toisaalta ulkonakin on tänään tosi rumaa, tai aurinko ei paista, niin mikäs täällä sisällä makoillessa. Niin kauan kun Cosmot ja hömppäleffat ei lopu, niin on ihan bonsua. Koko ajan kyl takaraivossa painaa se ikuinen silitysvuori mikä oli taas kasvanut kun eilen senkin skippasin, ja tänään en sitten kyllä jaksa. Ja sitten tänäänkin mul on lastenvahtivuoro illalla, tai itkuhälyyttimen tsekkailuahan se on, mutta eilenkin oli kyllä niin levoton yö ennen kun vanhemmat tuli kotiin, Lucy saa hampaita niin se on tosi levoton, ja sit koirat oli jotenkin kanssa tosi rasittavia. Kukaan ei sillain oikeasti häiritse, mut koko ajan  joku ulvoo niin ei sitä saa nukuttua. 

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Vaikka en ole kovin isänmaallinen ihminen, on itsenäisyyspäivä silti jotenkin tärkeä juhla mulle, siihen liittyy niin paljon kaikkea. Mun mielestä on kuitenkin tosi  hienoa asua sellaisessa maassa, missä on rauha. 

Kahta asiaa en kuitenkaan vaihda jokavuotisista tapahtumistani, toinen on linnan juhlat ja toinen sitten euroviisut. Tänä vuonna onneksi pystyn linnan juhlat katsomaan myös netistä, thank god! Ja mun mielestä se kättelyvaihe on just se paras osio, nyt on vaan pieniä ongelmia, kun huomasin että mulla on hirvee silitysvuori odottamassa pyykkihuoneessa, mut eikös silittään pysty samaan aikaan? Leonardolle pitää keksiä vielä jotain iltatekemistä, niin saan rauhassa paneutua pukuloistoon.

Mun mielestä on myös tosi hupaisaa, että Suomen kansan lempiohjelma on sellanen, missä kätellään tuhansia ihmisiä monta tuntia. Halit Suomeen! 

Greatest women ever

Rakastan näitä naisia, koska he antavat lavalla kaikkensa, laulavat kuin jumalat, ja, no, katsokaa itse. Love. Kelaa ainakin loppuun ja katso se viimeinen tunnepurkaus.

                               

Joulupukki joulupukki

Ei sentään vielä, vaan pyhä Nikolaus, joka tänään vieraili tsekkaamassa ovatko lapset olleet kilttejä, ja samalla tuomassa pieniä paketteja. Yleensä Nikolauksen seuralaisena on jo aikaisemmin mainitsemani Krampus, jonka tarkoituksena on rankaista sitten tuhmia lapsia, tai olla pelotteena, mutta meidän perheessä se jätettiin ottamatta, koska pieni Lucy olisi varmaan säikähtänyt kuollakseen. Jo pelkässä Nikolauksessa oli jo tarpeeksi sulateltavaa hänelle. Krampuksia kuitenkin näimme, niitä palloili kaduilla ruoskineen ja kelloineen, Leonardoahan kyseiset hahmot eivät pelota, se huuteli vaan ikkunasta niille et "ciao baby, lieeeb!" ja paskainen nauru perään. 

Leonardo lupaa olla kiltti koko ensi vuoden :D Sen kun näkis....

Mutta siis itse Nikolauksen vieraileminen oli ihan huippua, se luki sellasesta kirjasta Leonardolle (ks. kuva), että miten se on onnistunu olemaan vuoden aikana kiltti. Leonardo sai kiitosta siitä, että hän oli totellut vanhempiaan, ja oli pessyt ahkerasti hampaita. Mutta kotiläksyistä tuli hieman noottia, sillä Leonardo ei halua niitä ikinä tehdä, niin jos ei homma ala luistamaan, niin Krampus tulee sitten ensi vuonna käymään. Tilanne oli tosi koominen, Leonardo oli ihan paiseissa, ja meitä aikuisia nauratti, mahtavaa lasten uhkailua, joulupukinkin pitäisi alkaa suoraan puhuttelemaan tuhmia lapsia :--) 

Leonardo sai lahjaksi joulukirjan ja uudet hienot hanskat laskettelua varten. Ja me kaikki saaatiin suklaata, haha noi vanhemmat on hauskoja kun ne yllätti mutkin suklaalahjalla. Olin ihan kun joku pieni lapsi innoissani, äiti napsas siitäkin tilanteesta kuvan mutta.... se jääköön omiin arkistoihin. 

Nikolauspukkikarkkeja, samasta paketista löytyi myös Krampuskarkki, se on tuo punainen patukka. 

Pieni Lucy järkytyksestä toivuttuaan oli hyvinkin innoissaan uudesta liukumäestään, joka tietysti samantien koottiin. Ongelmaksi koitui kuitenkin se, että Lucy olisi halunnut kiivetä liukumäkeä väärään suuntaan. Alternative-lapsi, tykkään.