Tuskainen matka osa I

Eli siis kotona ollaan. Sanotaanko vaikka näin, että hermojani koeteltiin hyvinkin reippaasti, välillä itketti, sattui, vitutti, mutta... Zürich oli se paras osuus, ehdottomasti. Kuitenkin aloitan matkakertomukseni ihan alusta. Eli siis lähdin kello 6 f****'n 20 täältä Tiibetistä kohti avarampia seutuja, bussissa oli paha olo, maha oli kipeä, väsytti, tuli kiire. Kun yritin ostaa lippua Landeckissa, lausuin Mulhousen niinkuin pitääkinn ["myl us"], ja sitten se lipunmyyjä ei tajunnu. Sit parin sekunnin päästä se vaan "AAA [mulhouse!!]" sillain suomalaisittain. Olin vähän pettynyt, sillä minua ei ymmärretty.

 No Landeckin ja Zürichin välinen juna oli puoli________ tuntia myöhässä. Ja oli muuten myös paluumatkalla. Eli siis jouduin ostamaan törkeen kalliiden lippujeni lisäksi myös Zürichistä uudet liput Ranskaan. Sillä hetkellä itketti, sattui mahaan, vitutti, ei ollut oikeaa valuuttaa, ei mitään. Mutta pääsimpä käymään pikaisesti Baselissa! Kun astuin kaikkien typerien junanvaihtojen ja ahdistuksen jälkeen Ranskaan menevään junaan, en tiedä, että kuvittelinko vain, mutta tuntui siltä, että olisin saapunut johonkin taivaaseen, junassa oli tunnelmavalaistus, penkit oli lämpimiä, konduktööri oli "bonjour" ja hirvittävän ystävällinen ja ah. Sitten elämä alkoi hymyilemään, löysin helposti hotellille, huone oli siisti, jee. Maksoin kerrankin vähän enemmän mun huoneesta, ja... oli se sen arvoista. Ilmaista karkkia, suihkugeeliä haha opiskelijan ja köyhän au pairin unelma. Oli kyllä vähän tylsää nukkua yksin isossa parisängyssä ihan vieraassa paikkaa :(

Sitten lähdin viimeisillä voimillani tutustumaan itse kaupunkiin, joka olikin hyvin pieni, mutta tosi hauska. Tosi erilaisia ihmisiä, sellasta tiettyä underground meininkiä, eikä vaan sellasta siloteltua ulkokuvaa. Ja siis niin mielettömän ystävällisiä ihmisiä, ai että! Itävallassa jos jotain ei ymmärrä, ja sanoo, että sanotko uudestaan hitaammin, ihmiset turhautuu ja alkaa puhumaan englantia ja suuttuu, no, Mulhousessa jos joku (lue moni) asia meni ohi ymmärryksen, ihmiset alkoivat puhumaan tosi hidasta ja selvää ranskaa, ja jutteli ja kyseli että mistä tuut ja toivotti hyvää matkaa. Siis mieletön ero! Itävallassa ei kukaan ala juttelemaan, Suomessakin sitä tapahtuu useammin. No, sitten otin paljon valokuvia, ostin ihan sikana herkkuja, nam nam ranskalaiset leivonnaiset ja jälkkärit, sitten menin melko aikasin nukkumaan. Seuraavaan päivitykseen tulee Mulhousen näkymiä.