"Tuntuu surulliselta kun metsä on äänetön ja auringonpaiste harmaa "

~ Nuuskamuikkunen


perjantai 2. marraskuuta 2012

Normipäivä

Ihan mahtava päivä. Koko perhe häippäsi aamulla jonekkin minne aurinko ei paista, ja oon sit yksin vähän siivoillut ja syönyt jääkaappia tyhjäksi. Koirat on vaan bilettäny, niillä on ollut ihan uskomattoman paljon energiaa, labbismummokin innostui oikein juoksentelemaan pihalla, tanskandoggi taas päätti rymistellä portaat alas naama edellä. Hän ei aina hallitse liikkeitään. Mutta silti on kyllä uskomattoman tylsää, pyykinpesu on tuntunut oikein hohdokkaalta viihteeltä. On tosi ristiriitaista, kun toisaalta jos on yksin kotona, niin on tosi mahtavaa, ja sit toisaalta taas todella tylsää. Toisaalta pitää aina muistuttaa itseään, että kyllä tää tästä kuukauden päästä muuttuu. Ja aurinko paistaa ja on lämmin. Kaikin puolin mukavaa. Lähden sunnuntaina Kitzbüheliin kielikurssille, ja mulla on sellanen kutina, että langaton netti tulee minulta puuttumaan. Eli siis tulee ongelmia ihan henkisesti. Mutta eiköhän tästä selvitä. Ja ehkä on vielä mahdollista, että mun perhe olisi tänään hommannut uuden liittymän, jossa olis hyvä nettipaketti. Epäilen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti