"Tuntuu surulliselta kun metsä on äänetön ja auringonpaiste harmaa "

~ Nuuskamuikkunen


tiistai 16. lokakuuta 2012

Här i Finland..

Huh onpa aika mennyt taas liian nopeasti! Monta kertaa on pitänyt tänne kirjoittaa, mutta aina on löytynyt parempaa tekemistä.. Mutta nyt on hyvin aikaa kirjotella, kun on LOMA! - tai meidän opettajien sanoin itseohjautuvan opiskelun jakso.. Jep, loma se on meille. Paljon olisi koulutehtäviä odottamassa, mutta ei oikein innostaisi, vaikka kirjastosta kävin hakemassa kurssiin soveltuvia kirjoja. Loman ajaksi saavuin Etelä-Pohjanmaalta tänne Pirkanmaan perukoille. Tylsyydestä tylsyyteen toisin sanoen. Tai siltä se ainakin tuntui, mutta nyt olen aika iloinen, että tulin tänne: ilmainen ruoka ja suihku, kissat parantamassa mielenrauhaa ja näkee kavereita. Aluksi ajattelin, että tulisi tekemisen puute, mutta nyt näyttää viikon aikataulu hyvin suunnitellulta: kolme kirjaa pitäisi ehtiä lukemaan ja tekemään kasa koulutehtäviä, kirjoittaa kirje Itävaltaan <3 sekä käymään lenkillä ja reeneissä. Hyvin tunnit täytetty tulevista päivistä siis. Vähän epäilyttää, että pysyykö vuorokausirytmi samana kuin mitä se on ollut koulun aikana. Nyt on tultu juteltua Skypessä kahtena iltana reilun kahen tunnin puheluita erään nimeltä mainitsemattoman henkilön kanssa.. ja nukkumaan meneminen on jotenki vierähtänyt kahentoista toiselle puolen. Koulun aikana hyvin on menty nukkumaan ennen yhtätoista tai heti jo kymmenen jälkeen, sillä ei nuo puoli kuuden herätykset maistu lyhyen yön jälkeen.. Eilen saavuin siis tänne kotiin kotiin ja heti oli molemmat karvaiset ötökät vastassa <3 Vanhempi neiti on aika hyvässä lihassa, eikä ihme jos punaista maitoa sille juottavat.. Ei kovin kevyeltä tuntunut tuo kissa yöllä, kun se jäi nukkumaan vatsan päälle. Mulan taas oli oma karvainen itsensä, nyt ei onneksi ollut turkki niin takussa kuin yleensä. Voi ei tää meni nyt tällaiseksi yleiseksi löpinäksi mutjoo.. Nyt pitää mennä moikkaan kaveria, kattellaan illalla lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti